Hyppää pääsisältöön
Kristian Meurman

Idolsista tunnettu Kristian Meurman sai 1200 euroa vahingonkorvauksia laivarähinästä

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on antanut päätöksensä keväällä 2017 sattuneesta pahoinpitelystä, jonka uhri oli Idols-kilpaiusta tuttu Kristian Meurman.

Väkivalta tapahtui Tallinnan satamassa, Siljan risteilylaivalla. Oikeudelle Kristian kertoi, että oli tavannut pahoinpitelijänsä ensi kertaa kyseisellä risteilyllä. Mies oli ollut mukana isommassa porukassa ja iltaa oli vietetty juhlafiiliksissä. Jossain vaiheessa oli tullut sanaharkkaa ja Kristian oli pyytänyt miestä poistumaan seurueesta.

Silloin mies hikeentyi ja löi Kristiania kasvoihin. Lyönnistä seurasi musta silmä, eikä Krstian ei ollut pariin päivään keikkakuntoinen. Tästä koitui kahden esiintymisen tappio ja tältä osin oikeus katsoi, että lyöjän pitää korvata Krstianille aiheuttamansa taloudellinen vahinko.

Oikeus tuomitsi pahoinpitelijän maksamaan Kristianille 1200 euroa korvauksia ansiomenetyksistä. Lisäksi lyöjä tuomittiin 2100 euron sakkoihin yhteensä kolmesta eri rikoksesta.

Seiska ei tavoittanut Kristian Meurmania kommentoimaan asiaa. 

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Pauli Poutanen
Kuvat:
All over press

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!