Hyppää pääsisältöön
Matti Vanhanen selätti syövän.

IS: Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen selätti munuaissyövän

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk) jäi kesäkuussa sairauslomalle leikkausoperaation takia. Ilta-Sanomat kertoo, että sydänleikkauksen valmistelun yhteydessä Vanhaselta löydettiin kuvauksissa munuaiskasvaimia. Hänen toisessa munuaisessa oli kaksi munuaissyövän aiheuttamaa kasvainta.

Lue myös: Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen yllättää - suoran keskusteluohjelman vetäjäksi televisioon!

Kesäkuussa Vanhanen oli leikkauksessa, jossa häneltä poistettiin toinen munuainen.

Ilta-Sanomille Vanhanen kertoo, että leikkaus sujui hyvin ja sen ansiosta munuaissyöpä saatiin hoidettua. Leikkaushaavan takia puhemies oli kesäkuun sairauslomalla, mutta palasi nyt julkisuuteen Porissa järjestettävässä SuomiAreena-tapahtumassa.

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Kalle Väistö
Kuvat:
Seiskan arkisto

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!