Hyppää pääsisältöön
Palon rajuus näkyy talon rappukäytävään selvästi. Kuva: Poliisi

Hurjat rikospaikkakuvat Vantaalta paljastavat: Murhaepäilty poltti asunnon aamupäivällä ja palasi illalla polttamaan autoja!

Poliisi on julkaissut kuvat Vantaan Kulomäessä tapahtuneen henkirikostutkinnan päätyttyä. Tulipalossa kuoli yksi henkilö,  Rikosnimikkeillä murha ja törkeä tuhotyö syyteharkintaan siirtyvä tapaus sattui 9, maaliskuuta 2019. Tutkinnassa on selvinnyt, että sama henkilö on sytyttänyt tuleen ensin aamupäivällä asunnon, ja palannut samaan pihapiiriin polttamaan kaksi henkilöautoa.

Tuhopolton kohteeksi joutunut Ford Focus. Kuva: Poliisi
Tuhopolton kohteeksi joutunut Ford Focus. Kuva: Poliisi

Hätäkeskus sai hälytyksen Vantaan Maauunintielle aamupäivällä kello 10 aikaan. Ilmoittaja oli havainnut kerrostalon rapussa savua. Pelastuslaitoksen miehistö lähti tarkastamaan tilanneta ja löysikin talon toisesta kerroksesta jäänteitä palavasta materiaalista asunnon kohdalla. Ovi murrettiin auki, jolloin asunnon havaittiin olevan kokonaan palanut. Sammutuksen yhteydessä asunnosta löyiti vainaja.

Tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi rikospaikan olosuhteiden ja palonsyyntutkinnan perusteella. Tulipalopäivän iltana samassa osoitteessa poltettiin kaksi henkilöautoa.

Epäilty saatiin kiinni seuraavana yönä noin kello 1.30 aikaan kotoaan Tuusulasta.

–  Esitutkinnan perusteella autopaloista epäillään tätä yhtä ja samaa tekijää, kertoo jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Rauno Jämsä.

Tuhopolton kohteeksi joutunut Opel Vectra. Kuva: Poliisi
Tuhopolton kohteeksi joutunut Opel Vectra. Kuva: Poliisi

Ilta-Sanomien mukaan surmansa saanut on 37-vuotias nainen.

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!