Uutiset
Katso kuva!

Hurja muodonmuutos! Uutisankkuri Matti Rönkä viettää taiteilijaelämää – paljonkertova kuva!

03.11.2019 14:02

Yle:n uutisankkuri Matti Rönkä viettää nykyään taitelijaelämää, ja se näkyy myös hänen habituksessaan.

– Matti esiintyi viikonloppuna Helsingin kirjamessuilla todella komeassa parrassa, Seiskalle ihastellaan.

Matti Rönkä kirjamessuilla.

Lue myös: Uutisankkuri Matti Rönkä paljastaa työnsä suurimman nautinnon lähteen: ”Vaalien aikaan saan pieniä orgasmeja!”

Äskettäin uuden Uskottu mies -dekkarinsa julkaissut Matti kertoi kirjamessuilla, että häntä ei nyt nähdä ruudussa uutisia lukemassa, koska nauttii apurahan mahdollistamasta taiteilijaelämästä.

Yleisradiossa vuonna 1990 aloittanut Matti muisteli viime vuonna Seiskalle uransa kovinta paikkaa.

– Estonian uppoaminen. Olin tuolloin uutispäällikkönä ja nautin ansaitusta vapaapäivästä. Töistä kuitenkin soitettiin, että nyt on noin 800 hukkunutta, voitko tulla töihin. Työpaikalla ei ensiksi hahmottanut tilannetta, yleensä meteliä täynnä oleva toimitus oli aivan hiljainen, Matti muisteli viime joulukuussa.

Lue lisää: Suomen luotetuin mies Matti Rönkä muistelee uransa kovinta paikkaa: ”Töistä soitettiin, että nyt on noin 800 hukkunutta!”

Teksti:Seiskan toimitus
Kuvat:Lukija ja Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!