Henna Kalinainen yhä pahenevista terveysongelmistaan: Halusin hypätä junan alle!

Uutiset | 17.10.2016 14:59

Tosi-tv-ohjelmista tuttu Henna Kalinainen on puhunut avoimesti siitä, että hän ei voi hyvin.

Henna havahtui vuosi sitten kehossaan tapahtuneisiin muutoksiin ja otti yhteyttä lääkäriin saadakseen elämäntapansa terveelllisemmiksi ja painonsa putoamaan. Se ei kuitenkaan auttanut, mutta asian edetessä kävi ilmi, että Henna kärsii lääkärikammosta.

Ilmeisesti kyseiseen pelkoon liittyen Hennan terveys on päässyt menemään todella huonoon kuntoon. Henna kirjoittaa blogissaan, että hän on viime viikkoina pohtinut jopa äärimmäisiä tekoja:

- Joskus on tullut niitä niin kamalia epäuskon hetkiä, että en mä tästä koskaan muutu tai parane. Mun elämä tulee olee näin surkeeta kokoajan. Vielä pari viikkoa sitten halusin hypätä metron alle, Henna kirjoittaa.

Hennan terveysongelmat kulminoituvat suunnattomaan väsymykseen. Hän kertoo voivansa nukkua jopa 16 tuntia päivässä ja pysyttelevänsä loppuajan väkisin pystyssä voidakseen hoitaa asiansa. Henna on jopa joutunut keskeyttämään koulunkäyntinsä väsymyksensä vuoksi.

 

"Tavallaan toivoisin, että olisin sairas"

Hennan ongelmien syiksi on epäilty muun muassa masennusta, mutta nyt hän iloitsee blogissaan, että asiaa on vihdoin alettu selvittää tarkemmin. Henna ylitti lääkärikammonsa ja kävi kattavissa verikokeissa.

- Tavallaan toivoisin, että olisin sairas, se selittäisi olotilan ja sen että en ole ollut ihan hullu ja parantuminen voisi alkaa hoidon ja lääkkeiden myötä ja pääsisin takaisin kiinni normaalielämään. Haluaisin olla taas normaalipainoinen oma pirteä itseni ja nauttia elämästä ja arjesta niinkuin kuuluukin. Olen kyllästynyt sumuiseen elämään, kotona piilossa tai alkoholin siivittämänä masennuksen kourissa, Henna kirjoittaa.

Toivottavasti asia selviää pian - tsemppiä, Henna!

 

 

Teksti:Seiskan toimitus
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!