Uutiset
Vain Seiskassa!

Helvetinmoinen polemiikki! Juhani Tammisen mitta tuli täyteen Yhdysvalloissa – löi luun kurkkuun ja haukkui täysin pystyyn: ”Tyhmin ympäristö missä olin ikinä ollut!”

24.05.2020 18:02

Jääkiekkoileva maailma oli hyvin erilainen 1970-luvulla kuin tänä päivänä. Sitä se oli varsinkin Pohjois-Amerikassa, jossa elintilasta taisteli kaksi kiekkoliigaa: NHL ja WHL.

Viimeksi mainitussa pelasi Juhani Tamminen. Turkulaisen WHA-seurat olivat kausina 1975-77 Cleveland Crusaders ja Phoenix Roadrunners.

– Ammattilaisliigat eivät ole koskaan olleet niin likaisia kuin silloin. Siihen aikaan varsinkin meitä eurooppalaisia testattiin joka tavalla. Ei näillä nykypäivän veljillä ole mitään käsitystä siitä, millaisen viidakon keskelle me jouduimme, Tami tykittää Seiskalle.

Lue myös: Paljonpuhuva kuva! Näin timanttisessa tikissä Juhani Tamminen oli huippuvuosinaan: "Heittämällä 150 kiloa penkistä, tehkää perässä!"

 

”Hakattiin ihan surutta”

1970-luvulla eurooppalaispelaajat eivät vielä nauttineet rapakon takana samanlaista kunnioitusta kuin nykyään. Uudisraivaajien oli selvitettävä tiensä vähättelyn, simputuksen, kovien otteiden ja jopa suoranaisen väkivallan läpi.

Tamminen huokaa syvään muistellessaan erityisesti ruotsalaiskollegoidensa kohtaloa. WHA:ssa pelasi tuolloin myöhemmin NHL:ään liittynyt Winnipeg Jets, jonka raudanlujan ykkösnyrkin muodostivat Bobby Hull, Ulf Nilsson ja Anders Hedberg.

– Andersia ja Uffia hakattiin ihan surutta. Se äityi niin rajuksi, että lopulta Bobby kieltäytyi pelaamasta. Kanadalaisena legendana häntä myös kuunneltiin, Tami tietää.

Lue myös: Jääkiekon supertähti jyrähti, kun ruotsalaispelaajia hakattiin surutta – Juhani Tamminen muistelee 1970-luvun kauhunvuosia: "Oli puututtava hulluun väkivaltaan!"

Aikansa kovimpiin kiekkotähtiin lukeutunut Bobby Hull jyrähti, kun eurooppalaispelaajien kaltoinkohtelu ei meinannut lakata millään.
Aikansa kovimpiin kiekkotähtiin lukeutunut Bobby Hull jyrähti, kun eurooppalaispelaajien kaltoinkohtelu ei meinannut lakata millään.

Yksin Clevelandissa

Tamminen joutui itsekin kovaan paikkaan Clevelandissa pelatessaan. Phoenix Roadrunnersissa hän jakoi saman pukuhuoneen Pekka Rautakallion, Hexi Riihirannan, Lauri Monosen ja Seppo Revon kanssa, mutta Cleveland Crusadersissa turkulainen oli joukkueensa ainoa eurooppalaispelaaja.

Se tarkoitti, että oma paikka piti ansaita joka ainoa päivä.

– Suhtauduin asiaan niin, että vedin joka tilanteen täysillä enkä pelännyt mennä veljien iholle. Sitä kautta onnistuin saamaan muiden kunnioituksen. Silti välillä oli pakko avata suunsa. Allekirjoittaneelle se ei tietenkään ollut ongelma eikä mikään, Tami hymähtää.

Lue myös: Harvinainen perhepotretti julki: tässä on Tammisten dynastia! Jälkikasvustaan ylpeä Juhani Tamminen: ”Kaikki on aina perustunut siihen, että…”

Juhani Tamminen muistelee lämmöllä WHA-vuosiaan. – Mutta jos jääkiekossa on joskus ollut tyhmiä koutseja ja tyhmää managementia, niin silloin.
Juhani Tamminen muistelee lämmöllä WHA-vuosiaan. – Mutta jos jääkiekossa on joskus ollut tyhmiä koutseja ja tyhmää managementia, niin silloin.

Puhui suunsa puhtaaksi

Erityisesti ääritaitavien Nilssonin ja Hedbergin kova kohtelu Kanadassa sai Tammisen veren kiehumaan. Tulisieluiselle turkulaiselle avautui mahdollisuus puhua suunsa puhtaaksi, kun Clevelandissa järjestettiin WHA-liigan tähdistöottelu.

– Sen yhteydessä järjestettiin seminaari, jossa uskalsin kertoa mielipiteeni. Kerroin kaikille läsnäolleille ja pohjoisamerikkalaismedialle vetäneeni viidet MM-kisat, yhdet olympialaiset ja pelanneeni 100 maaottelua. Kompetenssia siis löytyi.

– Sanoin heille ihan suoraan, että se (WHA) oli ylivoimaisesti tyhmin ympäristö, missä olin ikinä ollut! Sehän synnytti tietysti aivan helvetinmoisen polemiikin, mutta jonkun piti sanoa ääneen, miten asiat olivat.

Lue myös: Kiekkolegenda Juhani Tammisen yllättävä avautuminen: "Omistan kymmeniä asuntoja!"

Kokeneena arvokisakävijänä Tamilla oli kompetenssia laukoa tulikivenkatkuinen mielipiteensä pohjoisamerikkalaiselle medialle.
Kokeneena arvokisakävijänä Tamilla oli kompetenssia laukoa tulikivenkatkuinen mielipiteensä pohjoisamerikkalaiselle medialle.

Ruotsalaiskapteeni kiitteli

Tamminen muistaa saaneensa runsaasti kiitostaan tulikivenkatkuisesta palopuheestaan.

– Esimerkiksi Winnipeg Jetsin tyylikäs ruotsalaiskapteeni Lars-Erik Sjöberg tuli myöhemmin henkilökohtaisesti kiittelemään.

– Jälkikäteen ajatellen oli hienoa olla näkemässä ja myös tekemässä sen ajan kiekkokulttuuria sekä ottamassa siihen kantaa. Tänä päivänä kun katsoo, niin peli on äärimmäisen siistiä ja eurooppalaispelaajia arvostetaan aivan eri tavalla.

Lue lisää 70 vuotta täyttävän Juhani Tammisen tarinoita tuoreimmasta Seiskasta!

Teksti:Eetu Ampuja, Turku
Kuvat:Seiskan toimitus & AOP
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!