Rikos

Helsingin poliisien raju riita käräjille - Suomen Kuvalehdelle puhuneiden poliisien mukaan erään paritustutkinnan yhteydessä nähtiin valokuva, jossa Ilkka Kanerva ja Sauli Niinistö poseerasivat "iloisten naisten" kanssa!

06.05.2019 11:29

Suomen Kuvalehti kertoi viikonloppuna vanhasta rikostutkinnasta, joka päättyi erikoisella tavalla.

Kaikki sai alkuinsa kokoomuspoliitikko Harri Jaskarin myrskyisästä suhteesta virolaiseen naiseen. Vuonna 2006 Jaskari joutui paritusepäilyiden kohteeksi, sillä naisystävä väitti Jaskarin vaatineen häntä aloittamaan seksin myynnin, jotta tämä voisi suoriutua veloistaan. 

Tapauksesta syttyi valtava kohu. Myöhemmin paritusepäilyt kuivuivat kasaan ja Jaskari sai syytteen laittomasta uhkauksesta. Sakkorangaistus seurasi.

Hurja väite

Sunnuntaina 5.5 Suomen Kuvalehti julkaisi rikoskomisario Kari Lintilän haastattelun. Jutussa Lintilä kertoo, että hänen kollegansa, joka oli selvitellyt Jaskarin paritusepäilyä ja tavannut asianosaisia, oli nähnyt tutkinnan yhteydessä  erikoisen valokuvan. Tapahtumat ajoittuvat vuodelle 2006.

Kollega kertoi naisen antaneen poliisille nipun valokuvia. Hän kertoi, että joukossa oli kuva, jossa oli Jaskarin naisystävä, toinen nainen, Jaskari ja kaksi kokoomuksen huippupoliitikkoa: Ilkka Kanerva ja Sauli Niinistö. Kollegan muistikuvan mukaan kaikki olivat pukeissa, mutta naisten asut olivat rohkeat. Hän sanoi naisen kertoneen, että kuva oli otettu eduskuntatalon saunalla.

Lisäksi kyseinen kollega oli kertonut, että Jaskarin jutussa oli tehty televalvontaa. Kollega oli väittänyt, että seksityötä tekevien naisten puhelimiin oli tullut soittoja poliitikoilta. Yksi numero olisi kuulunut Matti Vanhaselle.

Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön päällikkö Kari Tolvanen, joka tuli myöhemmin valituksi kokoomuksen kansanedustajaksi, oli Lintilän mukaan lopettanut paritustutkinnan.

Vuonna 2017 muutamat tiedotusvälineet saivat vihiä vanhasta tapauksesta ja sen tutkinnasta. Vuoden 2018 alussa rikoskomisario Kari Lintilä pidätettiin virasta. Nyt hän joutuu vastaamaan kollegansa kanssa syytteisiin kunnianloukkauksesta, sekä myös perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. 

SK:n jutussa mainitut henkilöt kiistävät esitetyt väitteet. Harri Jaskari ei ole kommentoinut asiaa. 

Haastehakemus 

Lintilä on tutkintailmoituksen 5560/R/4582 johdosta toimitetun esitutkinnan yhteydessä, rikoksesta epäillyn asemassa kuulusteltuna  ekä samaan asiaan liittyvään pakkokeinokäsittelyyn 8.5.2018 antamassaan lausumassa esittänyt virheellisesti ja valheellisesti väitteen, jonka mukaan Tolvanen olisi keväällä 2006, toimiessaan Helsingin poliisilaitoksen palveluksessa rikosylikomisarion virassa, puuttunut tutkintailmoitukseen 6070/R/RVÄ/141957/06 liittyneeseen, paritusta koskeneeseen rikosasiaan siirtämällä jutussa tutkijana olleen vanhemman konstaapelin John Ahlgrenin tutkinnasta syrjään ja määräämällä vastoin tuolloin voimassa olleen esitutkintalain säännöksiä esitutkinnan lopetettavaksi epäillyn paritusrikoksen osalta.

Edelleen Lintilä on väittänyt, että Tolvasen menettelyn seurauksena tutkinnassa kerättyjä televalvontatietoja ja valokuvia on jätetty hyödyntämättä ja että ne on hävitetty.

Jaskari

Harri Jaskari toipui kohusta tuli valituksi kaksissa eduskuntavaaleissa. Jaskari kuitenkin putosi nyt keväällä 2019 käydyissä vaaleissa. 

Seiskan arkistosta löytyy useita juttuja vuoden 2006 kohusta. Huomattavin niistä oli virolaisen naisystävän julkaisema lomakuva, jossa molemmat ovat kasvoistaan mustelmilla. 

Jaskari Kohu

 

 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!

Teksti: Pauli Poutanen
Kuvat: Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!