Uutiset

Hääonnea keskellä syöpähoitoja! Hausmyllyn Enzo Pulkkinen avioitui Mia-rakkaansa kanssa – ensimmäinen yhteiskuva Seiskassa!

20.05.2020 18:02

Hausmylly-yhtyeen nokkamies Enzo Pulkkinen, 58, asteli avioliiton satamaan rakkaansa Mian kanssa aurinkoisena toukokuun päivänä Oulussa. Kahden vuoden seurustelu johti siviilivihkimiseen maistraatissa kahden todistajan läsnä ollessa.

Häitä juhlittiin hieman erilaisissa tunnelmissa, sillä pariskunta on vakavasti sairas. Enzolla on todettu keuhkosyöpä ja Mialla rintasyöpä.

Onnellinen morsian kertoo Seiskalle häitä suunnitellun jo pitkään.

– Nyt oli se oikea hetki. Varmaan nämä sairaudet omalta osaltaan vaikuttivat päätökseen. Haluamme tukea toisiamme, Mia kertoo.

Lue myös: Syöpään sairastunut Hausmyllyn Enzo Pulkkinen jatkaa keikkailua: ”Näillä suksilla mennään, mitkä on annettu!”

Hän on tähän asti pysynyt poissa julkisuudesta, eikä edes yhteiskuvia ole aiemmin julkaistu.

– Suhteestamme kertoo aika paljon se, että ensimmäinen julkinen yhteiskuva on häistämme.

– Viimeaikaisessa elämässämme on ollut ala- ja ylämäkiä. Kahden vuoden aikana on tullut selväksi, että kyllä meidän yhdessä kuuluu olla, hän jatkaa.

Katso pariskunnan ensimmäinen yhteiskuva keskiviikkona ilmestyneestä Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Teksti:Ari Kettunen
Kuvat:Ari Kettunen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!