Hyppää pääsisältöön
hbo

Game of Thrones -jäämaailma rakennettiin Suomeen – katso uskomattomat kuvat!

Uskomattomaan megasuosioon noussut Game of Thrones- sarjan seitsemännen tuotantokauden viimeinen jakso nähtiin aikaisemmin tänä vuonna. Faneja surettaa, sillä seuraavaa kautta saadaan odottaa vielä yli vuosi.

hbo

Pahinta ikävää voi lievittää pohjoisessa, sillä Snow Villagen hotellikylään Suomessa on rakennettu upea Game of Thrones -maailma.

hbo

- Kävijät pääsevät kokemaan Game of Thronesin innoittamana luotuja upeita lumi- ja jääveistoksia sekä tiloja. Vieraat voivat nauttia sarjasta tutuista elementeistä mm. jääbaarissa ja -loungessa, ihastella jäästä tehtyä Rautavaltaistuinta, laskea liukumäkeä lohikäärmettä pitkin ja jopa yöpyä White Walker -lumihuoneessa, tiedotteessa paljastetaan.

hbo

- Halusimme tarjota tällä kaudella kävijöillemme unohtumattoman elämyksen. Kiitos HBO Nordicille yhteistyöstä, joka mahdollisti upean Game of Thrones -sarjasta tutun maailman tuomisen osaksi tämän talven lumikyläämme, sillä tulihan Westerosiinkin vihdoin talvi”, kertoo Snow Villagen rakennusryhmän johtaja Tomi Kurtakko. ”Vieraamme pääsevät nauttimaan maailman parhaiden jää- ja lumiveistäjien rakentamista veistoksista, kuten valtavista lohikäärmeistä, Hall of Faces -seinästä, lumisesta Westerosin seinäkartasta ja seisoa jäästä tehdyn Vuoren vieressä – vain muutamia mainitakseni.

 hbo


Teksti:
Mariama BAH
Kuvat:
hbo nordic

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!