Kurrit 90-luvulla

Ex-vaimo ja poikien äiti Tiina Kuusikoski onnittelee 60-vuotiasta Jari Kurria: Hän on hieno mies!

29.05.2020 09:04

Kuva: Jari ja Tiina Kurri 1990-luvulla. Tiina Kuusikosken tuore kuva löytyy uusimmasta Seiskasta! 

Kiekkolegenda Jari Kurri täytti toukokuussa 60-vuotta ja juhli pyöreitä helatorstaiviikolla. Seiska tavoitti Jarin entisen puolison ja lasten äidin Tiina Kuusikosken, 62, joka halusi onnitella ex-miestä synttäreiden johdosta, Seiskan välityksellä.

- Haluan toivottaa Jarille kaikkea hyvää. Hän on hieno mies. Yhteiset kaksospoikamme ovat jo aikuisia, joten meillä ei ole ollut enää vuosiin tarvetta olla Jarin kanssa tekemisissä. Hänellä on oma perheensä ja minulla oma elämäni, Tiina kertoo Seiskalle.

17 vuoden liitto

Jarin ja Tiinan 17 vuotta kestänyt avioliitto päättyi eroon vuonna 1999. Suhteen päättymisen aikoihin Jari yhdistettiin lehtien sivuilla vuoden 1999 Miss Suomeen Vanessa Forsmaniin. Tiinan mukaan heidän suhteensa ei kaatunut kolmiodraamaan.

- Jarin elämässä on ollut kaksi asiaa, jotka ovat merkinneet enemmän kuin mikään muu: jääkiekko ja kaverit. Eromme aikoihin Jarilla oli kavereita niin paljon Suomessa, ettei hän pystynyt asettumaan perheenisän rooliin. Hänellä ei kuitenkaan koskaan noussut kusi päähän, mutta kavereilla nousi. Kaverit vaikuttivat eroon aika lailla. Ero oli minulla kova ja kipeä paikka. 

Hyvät välit poikiin

Tiina muistelee lämmöllä 20 vuotta sitten päättynyttä suhdettaan Jarin kanssa. Ex-pariskunnalla on vuonna 1985 syntyneet kaksospojat Ville ja Joonas. Avioeron jälkeen Tiina muutti Coloradoon Ville-poikansa kanssa, ja Jari jäi asumaan Suomeen Joonaksen kanssa. Ville muutti kuitenkin pian isänsä luokse Suomeen, koska hänellä oli ikävä kavereitaan ja veljeään.

- Tuntui hirveältä erottaa kaksoset ja olla erossa toisesta pojasta, kun muutin takaisin Amerikkaan. Vieläkin tuon päätöksen tekeminen sattuu ja kaduttaa. Kaikesta huolimatta koen olleeni aina hyvä äiti pojilleni.

- Olemme poikieni kanssa aktiivisesti tekemisissä, ja olen erittäin ylpeä heistä. Heistä on tullut mallikansalaisia, jotka ovat saaneet hyvän koulutuksen.

Seiska tuo iloa elämään! Autamme nyt lukijoitamme joka kuukausi. Tunnetko jonkun, joka on avun tarpeessa? Auta läheistäsi ja ilmoita hänestä meille!

Teksti: Petri Voutilainen
Kuvat: Seiskan toimitus

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!