Ex-tangokuningas Saska Helmikallio kituutti vuosia kylmässä mökissä! ”Jaksaminen alkoi olla koetuksella”

Uutiset | 15.10.2017 13:01

Seiska uutisoi ex-tangokuningas Saska Helmikallion, 36, ja Imatran kaupungin välisestä tonttiriidasta.

Lue lisää: Ex-tangokuningas ajautui miljoonariitaan tonttikaupoista! ”Saanko minä asua ja elää Suomessa?”

Vuoksen Sienimäellä sijaitsevalla tontilla oli entuudestaan huonokuntoinen mökki, jonka purkamisen kaava kielsi.

Saska asui huonokuntoisessa mökissä.

– Jouduin selviytymään mökissä vuosia vailla toivettakaan kaava-asian etenemisestä. Minulla ei ollut juoksevaa vettä, eikä oikein muutakaan, Saska kertoo.

Lopulta Saska joutui nostamaan kädet pystyyn. Hän myi tontin mökkeineen paikalliselle kiinteistösijoittajalle vuonna 2015, mutta sen jälkeen asemakaava jyrättiinkin pika-aikataululla läpi.

Saska kokee kaupungin kohdelleen häntä väärin, kun se tahallaan viivytteli asemakaavan ja rakennusluvan kanssa.

Taloudellisen vahingon ohella hän on kokenut henkistä kärsimystä.

– Jaksaminen alkoi olla jo koetuksella. Työn tekeminen kävi vaikeaksi, kun asuminen oli jatkuvaa selviytymistä. Esimerkiksi puvut oli vaikea pitää puhtaana.

Kaupungin hallintojohtaja Kaisa Heino kertoi paikalliselle Uutisvuoksi-lehdelle, että kaavaprosessi eteni aivan normaalisti ja lakien mukaan.

Teksti:Juhamatti Nieminen
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!