Etäsuhde tuntuu Miss Suomi Alina Voronkovasta pahalta: Ikävöin Joonasta joka päivä!

Uutiset | 22.11.2018 03:10

Miss Suomi Alina Voronkova, 23, matkusti viime viikolla Seiskan järjestämälle kuvausmatkalle poikaystävänsä, jääkiekkoilija Joonas Hurrin luokse Japaniin.

Rakastavaiset olivat tavanneet edellisen kerran elokuussa, ennen kuin Joonas siirtyi pelaamaan jääkiekkoa japanilaisseura Nikko Ice Bucksin riveihin.

– Huusin tuolloin Joonakselle, että sinähän et lähde mihinkään. Etäsuhteeseen muuttaminen tuntui pahalta, koska haluaisin jakaa arkeni toisen kanssa.

– Ääniviestien lähettäminen ei vastaa samaa, että kävisimme yhdessä syömässä, vaihtaisimme kuulumiset kasvotusten ja kävisin katsomassa Joonaksen pelit paikan päällä. Olen kaivannut läheisyyttä, Alina kertoo Joonaksen kerrostaloasunnon sängyllä.

Alina hyväksyy Joonaksen uran tuomat haasteet, ja Joonas haluaa kehittyä kiekkoilijana. – Jokainen haaveilee NHLurasta, mutta sen eteen on tehtävä paljon töitä! Tällä hetkellä minulla ei ole varausta sinne, tarvitaan kovempia näyttöjä, Joonas sanoo.

Maanmiehet auttoivat

Joonas olisi voinut solmia sopimuksen japanilaisseuran kanssa jo viime keväänä, mutta viivytti päätöstä sillä toivolla, että olisi saanut mieleisen tarjouksen Euroopasta. Sellaista ei kuitenkaan tullut.

– Minun piti vain viikko päätöksen jälkeen muuttaa Japaniin. Sopeutumista helpotti, että joukkueeseemme kuuluu suomalainen päävalmentaja Ari-Pekka Sinkkonen ja entinen pelikaverini Pelicans-ajoilta.

– Sain rahallisesti hyvän sopimuksen. Lisäksi huomioon oli otettu asuminen ja matkustaminen, joten minun ei tarvitse huolehtia muusta kuin pelaamisesta. Totta kai, jos sopimukset olisivat samat, olisin jäänyt pelaamaan lähemmäksi rakastani, Joonas kertoo.

Japanilaiskiekon taso yllätti Joonaksen. – Maalivahtimme on pelannut NHL:ssä neljä peliä, ja jokainen osaa luistella tosi hyvin, Joonas sanoo. – Hyvät reisilihakset, Alina nauraa.
Japanilaiskiekon taso yllätti Joonaksen. – Maalivahtimme on pelannut NHL:ssä neljä peliä, ja jokainen osaa luistella tosi hyvin, Joonas sanoo. – Hyvät reisilihakset, Alina nauraa.

Alina on tietoinen, että kiekkoura saattaa viedä Joonasta ympäri maailmaa vielä vuosia.

– Olen ikävoinut Joonasta joka päivä, mutta kun ryhtyy suhteeseen urheilijan kanssa, pitää hyväksyä hänen menonsa! Joonas ei voi kuitenkaan täysin vaikuttaa, minne hän menee pelaamaan.

– Joonaksen kiekkoura on tuonut eteen meille molemmille hienoja kokemuksia. Tuskin olisin asunut puolta vuotta Kiinassa, jos Joonas ei olisi pelannut siellä, Alina kertoo.

Nyt rakastavaiset tapasivat Japanissa, mutta viime vuonna he asuivat puoli vuotta Kiinassa. – Pitkikillä pelikiertueilla pelkäsin Alinan kyllästyvän yksin, Joonas kertoo.
Nyt rakastavaiset tapasivat Japanissa, mutta viime vuonna he asuivat puoli vuotta Kiinassa. – Pitkikillä pelikiertueilla pelkäsin Alinan kyllästyvän yksin, Joonas kertoo.

Missifinaali videolla

Yhteisen ajan puutteesta johtuvat vaikeudet ovat koetelleet parisuhdetta.

– En ollut ennen Joonasta elänyt parisuhteessa urheilijan kanssa, joten on raskasta, että hänellä menee kaikki urheileminen edelle ja minä jäin kakkoseksi. Olemme ottaneet yhteen, kun hän ei ole huomioinut minua tarpeeksi, Alina kertoo.

– Tykkään myös tehdä paljon asioita kavereiden kanssa kesäisin, kun olen ollut pitkiä aikoja kiinni ulkomailla. Alinasta on tuntunut, että minun pitäisi vähän rauhoittua ja järjestää kahdenkeskistä aikaa. Nyt olen sitä järjestänyt, Joonas kertoo.

– Kruunaamisen jälkeen tv-töitä on riittänyt mukavasti!
– Kruunaamisen jälkeen tv-töitä on riittänyt mukavasti!

Alina elätteli hetken aikaa toivoa, että Joonas olisi päässyt seuraamaan syyskuussa käytyä Miss Suomi -finaalia paikan päälle Billnäsin ruukkiin. Pelikiireet estivät kuitenkin Suomeen saapumisen.

– Koska nettiyhteyksien kanssa oli ongelmia, seurasin lähetystä vanhemmilleni soittaman videopuhelun kautta. Seurasin Alinan taivalta Miss Suomi -kilpailussa tosi aktiivisesti sosiaalisen median kautta sekä soittelimme aina, kun hänellä oli vähänkin vapaata, Joonas kertoo.

Joonas asuu 80 000 ihmisen asuttamassa Nikossa. – Tokio on kaupunkina enemmän minun mieleeni, Alina kertoo.
Joonas asuu 80 000 ihmisen asuttamassa Nikossa. – Tokio on kaupunkina enemmän minun mieleeni, Alina kertoo.

Alina on oma itsensä

Joonas myöntää kummastelleensa aiemmin Alinan innostusta osallistua kauneuskilpailuihin.

– Olen tajunnut vasta nyt, että se voi avata Alinalle uusia ovia työelämässä ja yhteistyökumppaneiden kanssa. On ollut myös hienoa huomata, ettei Alina ole muuttunut ihmisenä voiton jälkeen.

– Olen sanonut Alinalle, että hän antaa itsestään parhaimman kuvan, jos ei vedä mitään roolia, Joonas kertoo.

Alina ja Joonas viettivät Japanissa viisi päivää. – Joonas oli minua kentällä vastassa ruusujen kanssa.
Alina ja Joonas viettivät Japanissa viisi päivää. – Joonas oli minua kentällä vastassa ruusujen kanssa.

Teksti:Petri Voutilainen
Kuvat:Pasi Murto, Seiskan arkisto ja Nikko Ice Bucks
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!