Hyppää pääsisältöön
Rikos

Espanjalaislehti: 22-vuotias suomalainen naisturisti pidätettiin Fuengirolassa - epäillään ahdistelleen humalassa seksuaalisesti taksikuskia ja 16-vuotiasta!

22-vuotias suomalaisturisti on pidätetty Fuengirolassa syytettynä taksikuskin ja alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kertoo espanjalaislehti Diario Sur.

Nainen väittää, ettei muista mitään, sillä oli juonut vodkaa ja polttanut kannabista. Tapaus sattui keskiyön aikaan 11. toukokuuta Fuengirolan keskustassa. 

Nuori suomalaisnainen aloitti 39-vuotiaan taksikuskin ahdistelun kesken taksimatkan suudellen häntä väkisin kaulaan ja koskettelemalla hänen sukupuolielimiään. Kuljettaja pysäytti auton välittömästi, pyysi asiakasta maksamaan kyydin ja poistumaan autosta. Tämä nousi ulos, mutta kieltäytyi maksamasta.

Näin ollen kuljettaja soitti ensin poliisille, ja sitten vaimolleen pyytääkseen tätä seuraamaan naista. Vaimo löysikin naisen hetkeä myöhemmin, mutta tämä oli löytänyt itselleen jo seuraavan uhrin. Tällä kertaa kyseessä oli 16-vuotias poika, jonka sukupuolielimiä nainen hyväili vastoin tämän tahtoa. Tätä ennen nainen oli yrittänyt suudella useaa teiniä samassa kaveriporukassa. Kaikki olivat alaikäisiä.

Poliisi pidätti vahvasti päihtyneen naisen ja vei tämän poliisiasemalle. Aluksi tämä oli näyttänyt siltä, että nukahtaa, mutta olikin alkanut tanssia poliiseille seksuaalissävytteisesti.

Sekä taksikuski että 16-vuotias poika ovat tehneet naisesta rikosilmoituksen.


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!