Eronnut Niina Kuhta kiistää kolmiodraaman: ”Olen kiitollinen kaikista yhteisistä hetkistämme!”

Uutiset | 10.05.2020 10:02

Tv-kasvo Niina Kuhta, 37, paljasti ennen vappua eronneensa Jussi-rakkaastaan.

Erouutisen tultua julki Niinan puhelin on soinut taukoamatta, sillä niin toimittajat kuin ystävät ovat olleet kiinnostuneita eron syistä. Hän ei ole kuitenkaan halunnut vastata puheluihin.

Niinan ja tietotekniikka-alalla taloustehtävissä työskentelevän Jussin rakkaus syttyi syksyllä 2019. He tutustuivat Tinderissä.
Niinan ja tietotekniikka-alalla taloustehtävissä työskentelevän Jussin rakkaus syttyi syksyllä 2019. He tutustuivat Tinderissä.

 

Lue myös: Niina Kuhta ja Jussi-rakas: Ero! ”Sydän on pirstoutunut pieniksi palasiksi”

Nyt Niina on kuitenkin valmis kertomaan julkisesti ensimmäisen ja samalla viimeisen kerran päättyneestä suhteestaan.

Nina pohtii, että parisuhdetta on turha jatkaa, jos ei pysty suunnittelemaan yhteistä elämää.

– Minä olisin ollut valmis muuttamaan yhteen ja etenemään, mutta toinen osapuoli ei ollut siihen valmis. Joskus ihmisten aikataulut eivät vain yksinkertaisesti mene yhteen.

Lue myös: Sairaalahoitoon joutunut Niina Kuhta avautuu sokkieron syistä: Toinen osapuoli ei ollut valmis!

– Suhteemme oli silti kaunis niin kauan kun sitä kesti. Olen kiitollinen kaikista yhteisistä hetkistämme. Aina asiat eivät mene niin kuin niiden haluaisi menevän, Niina huokaa.

Eroon ei liity Niinan mukaan ylimääräistä draamaa tai kolmansia osapuolia.

Hääpukuliikkeen omistavalla Niinalla on takanaan kaksi avioeroa.
Hääpukuliikkeen omistavalla Niinalla on takanaan kaksi avioeroa.

 

Teksti:Petri Voutilainen
Kuvat:Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!