Erika Vikman avautuu Dannyn, 75, pikaviestittelystä: "Sori!"

Uutiset | 29.11.2017 18:36

Tangokuningatar Erika Vikman vierailee Yle Kioskin tuoreimmassa jaksossa. Upeaääninen nainen kertoo urastaan, lapsuudestaan sekä suhteestaan Dannyyn, 75.

Pariskunnan 50 vuoden ikäero on herättänyt runsaasti keskustelua. Ohjelman juontaja Gogi Mavromichalis kysyy Erikalta, mitä hän haluaisi sanoa kaikille niille, joiden parisuhteet eivät kuulu yleisten normien sisälle. 

Erika Vikman ja Danny

- Pitää elää siten, että itsellään on hyvä olla. Ei saa elää kenenkään mieliksi. Olen ennen ollut miellyttäjäluonne ja tehnyt paljon sen eteen, ettei voi vain miellyttää kaikkia. Nykyään minulla on sellainen asenne, etten aio edes miellyttää kaikkia. Vaikka se on kuinka klisee, niin omaa sydäntä pitää kuunnella. En halua kuolla siten, etten elänyt sen mukaan, miten olisin itse oikeasti halunnut. 

Erika ja Danny ovat täysin kahta eri ikäpolvea, ja Erika kertookin, mitä Danny on häneltä oppinut. 

- No Spotifyn ja Instagramin käyttöä, Erika kertoo nauraen. 

Laulajatar paljastaa, että Danny käyttää myös viestittelyssään emojeita. 

- Sori Danny… Välillä sieltä saattaa tulla, kun se tarkoittaa laittaa vaikka ilohymiön, niin sieltä lipsahtaa jotain muuta, mitä se ei huomaa, Erika nauraa. 

Teksti:Mariama BAH
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

KATSO SEURAAVAKSI

Martina Aitolehden Hannu-rakas suorassa lähetyksessä – Kalle Palanderilta jäätävä heitto: ”Ei tuo kauan tule kestämään!”

Mitte kertoi jättäneensä Sonyan heti Temptation Islandin jälkeen - nyt Sonya kertoo oman versionsa: "Tämä on hieman hassua"

TIS-Iltarovio: Valtosta dramaattisesti eronnut Mira muutti avoliittoon viettelijä-Markuksen kanssa - etsivät uutta lemmenpesää!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!