Hyppää pääsisältöön

Ensimmäinen kohtaus julki uudesta Valmentaja-elokuvasta - Jari Sarasvuon ja Jussi Parviaisen välillä jopa eroottinen lataus: "Ihminen tulee toisen ihmisen sisään" - katso video!

Huomenna keskiviikkona (17.10.) ensi-iltansa saava Valmentaja-elokuva pureutuu bisnesmiehenä tunnetun Jari Sarasvuon elämään. Elokuvaan ei ole haastateltu kuitenkaan Sarasvuota itseään, vaan hänen lähipiiriään ja tuttaviaan. 

Lue myös: MIKKO NOUSIAINEN LEFFAROOLISTAAN JARI SARASVUONA: OLEN LÄHESTYNYT TARINAA ADDIKTIN KAUTTA!

Elokuvassa nähdään myös pysäyttävä ja hieman eroottisesti latautunut kohtaus. 

Kohtauksessa Sarasvuota näyttelevä Mikko Nousiainen ja ohjaaja Jussi Parviaista näyttelevä Tatu Sinisalo kohtaavat toisensa taidenäyttelyssä.

- Tällaista on dialogi, kun ihminen tulee toisen ihmisen tajunnan sisään rakastamaan ja ymmärtämään, Parviainen selittää näyttelyssä ympärillään oleville ihmisille.

- Tulee toisen ihmisen sisään? Sarasvuo tokaisee ja yllättää Parviaisen.

Parviainen alkaa pian ylistämään Sarasvuota harvinaisen ylenpalttisesti. 

Ei kauaakaan, kun Parviainen on saanut puhuttua Sarasvuon ympäri rahoittajaksi musikaaliin, jonka Parviainen haluaa Suomeen. Kohtauksessa miehet visioivat tulevaa hyvin intiimisti. 

- Keisari Sarasvuo, Parviainen lopulta ylistää bisnesmiestä. 

Sarasvuo on kertonut Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä -kirjassaan siitä, kun hän lankesi Parviaisen harhannäkyyn, jonka seurauksena hän nosti 1,4 miljoonan markan lainan, jolla hän osti lisenssin Parviaiselle musikaaliin. Lainarahat katosivat kuitenkin kuin tuhkana tuuleen. 

Lue myös: JUSSI PARVIAINEN ESITTELEE HURJASTI SISUSTETUN TAITEILIJAKOTINSA: SEINÄT VUORATTU KUVILLA JEESUKSESTA JA JUSSISTA ITSESTÄÄN, KOTONA MYÖS OMA ALTTARI – KUVAT!

Tuukka Temosen ohjaama elokuva avaa katsojalle maailman, jossa pääosissa ovat raha, valta ja kauniit naiset. Tarinassa mennään myös pintaa syvemmälle ja se kertoo tarinan myös pienestä isän jättämästä pojasta, joka juoksee läpi elämänsä etsien menestystä ja huomiota. 

Lue myös: MISSIFINALISTI JENNA RUOHOLA NÄYTTELEE ROHKEASSA KOHTAUKSESSA UUDESSA ELOKUVASSA – ”EI TARVINNUT SENTÄÄN OLLA TISSIT PALJAANA!”


Teksti:
Jasmin Määttä
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!