Hyppää pääsisältöön
Bieber halutaan karkottaa Yhdysvalloista - nyt kantaa otti jo Michelle Obamakin!

Bieber halutaan karkottaa Yhdysvalloista - nyt kantaa otti jo Michelle Obamakin!

Kohulaulaja Justin Bieber on kerännyt sekoilullaan niin paljon huomiota, että hänet halutaan karkottaa Yhdysvalloista. 

Kanadalaislaulajan karkottamista kannattavan kansalaisadressin on allekirjoittanut jo 273 968 ihmistä. Määrä on lähes kolme kertaa enemmän kuin mitä vaaditaan, että asia pääsee viralliseen käsittelyyn.

Nyt myös Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Michelle Obama on ottanut kantaa asiaan. Michelle kertoi Univision-radiokanavan haastattelussa miten hän toimisi, jos Justin olisi hänen poikansa.

- Pitäisin hänet hyvin lähellä. En antaisi vain neuvoja vaan ryhtyisin konkreettisiin tekoihin. Olisin vahvasti paikalla hänen elämässään ja antaisin hänelle aikaani. Yrittäisin saada hänet ymmärtämään, mitä hänen päässään liikkuu, Michelle veisteli. 

Karkotusadressi aloitettiin Justinin jäätyä tammikuussa kiinni rattijuopumuksesta. Yhdysvaltain hallitus ei virallisesti ole suostunut ottamaan kantaa Justinin mahdolliseen karkotukseen.

- Anteeksi, että tuotamme pettymyksen, mutta emme kommentoi asiaa, Valkoisesta talosta tiedotetaan. 

 


Teksti:
Sami Sinokki
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!