Hyppää pääsisältöön
BB-tähti todisti järkyttävää näkyä: Ruumista kannettiin ulos baarista!

BB-tähti todisti järkyttävää näkyä: Ruumista kannettiin ulos baarista!

Big Brother -tähti Antti Kurhinen todisti traagista tilannetta lauantaina (22.11.) helsinkiläisen Circus-yökerhon 90’s Helsinki –tapahtumassa. Antti oli yhteistyössä tapahtuman 90-luvun tähtien Alexian ja Magic Affairin kanssa.

- Olimme juuri tulossa seurueeni kanssa sisälle yökerhoon, kun huomasimme edustalla ambulansseja. Samana hetkenä ravintolasta kannettiin ulos peitetty ruumis, Antti kertoo Seiskalle.

 

Antti latasi tilanteesta kuvan Instagram-tililleen.

 

- Tunne oli kyllä aivan järkyttävä. Kun tilanne oli hieman ohi, pääsimme sisälle. Narikassa oli järkytyksestä itkeviä ihmisiä. Kysyin muutamalta, mitä oli tapahtunut. He kertoivat, että mies tanssi eturivissä villinä, mutta tipahti yhtäkkiä lattialle eikä enää liikkunut. Osa bileporukasta lähti traagisen tapauksen vuoksi pois paikalta. Ei siinä todellakaan ollut tunnelma korkealla. Todella surullista ja järkyttävää, Antti kertoo.

 

Tähtien kanssa bäkkärillä

Antti oli edustamassa paikalla työtehtävissä. Hän pääsi tapaamaan illan tähtiä.

- Olin heidän kanssaan bäkkärillä. En tiedä, saivatko illan tähdet tietää suru-uutisesta ainakaan ennen keikkaa. Saattaa olla, että heille kerrottiin vasta jälkikäteen.

Ysäribileiden traagisesta kuolemantapauksesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lehden mukaan yökerhossa menehtynyt mies oli noin 30-vuotias. Kuolinsyyksi epäillään sairauskohtausta, eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta.

 

 


Teksti:
Heli Karonen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!