Hyppää pääsisältöön
rikos

Autistisen poikansa Raahessa surmannut äiti oli syyntakeeton: Pelkäsi uhrin jäävän yksin

Ylivieska-Raahan käräjäoikeus päätti tänään perjantaina, että 20-vuotiaan autistisen poikansa viime syksynä surmannut 56-vuotias nainen syyllistyi syyntakeettoman tehtyyn surmaan. Naiselle haettiin tuomiota murhasta.

Syytetty passitettiin tutkintavankeudesta tahdosta riippumattomaan hoitoon Vanhan Vaasan psykiatriseen sairaalaan. Uhrin isälle ja veljelle määrättiin maksettavaksi yhteensä 10 500 euron kärsimyskorvaukset.

Tuomion perusteella äiti oli houkutellut poikansa ensin kävelylle ja sen jälkeen jokeen, jonne uhri hukutettiin. Teon tarkoituksena on ollut se, ettei surmattu jäisi yksin tekijän suunnitteleman itsetuhon jälkeen. Uhrilla oli todettu autismikirjoon kuuluva Aspergerin oireyhtymä.

Mielentilatutkimuksen mukaan nainen ei ymmärtänyt tekonsa tosiasiallista luonnetta ja hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään oli heikentynyt mielisairauden takia.

– Käräjäoikeuden käsityksen mukaan tähän olosuhteeseen on liittynyt myös täysin vääristynyt vaikutin toimia uhrina olleen oman lapsen parhaaksi surmaamalla tämä, tuomiossa todetaan.


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!