Hyppää pääsisältöön

Antti Kurhinen kohutusta nukkebordellistaan: Tämän takia suostuin mukaan seksinukkebisnekseen!

Antti Kurhinen on ollut otsikoissa Helsingin Kannelmäkeen avatun nukkebordellin takia. Seiskan tietojen mukaan paikka on kiinnostanut ihmisiä, ja yksi nukeista on jo vaurioitunut liian rajun käytön seurauksena.

Lue myös: Antti Kurhisen nukkebordellin kirkkain tähti vaurioitui: En tiedä, onko jollain asiakkaalla ollut todella rajut fetissit!

Antti kertoi Seiskalle, mistä bordellin perustaminen sai alkunsa.

- Tunnen bordellin omistajat jo pidemmältä ajalta. Toinen omistajista oli katsonut kymmenen vuotta sitten elokuvan, jossa naisrobotit ottivat tavallisten naisten vallan. Hän alkoi pohtia, että idea oli hauska. Todella ihmisten näköiset nuket tulivat myyntiin muutama vuosi sitten, ja silloin hän päätti toteuttaa haaveensa, Antti kertoi Seiskalle.

Bordellin isännäksi ryhtyminen ei ollut Antin mukaan läpiheittojuttu. Hän halusi tietää suunnitelmista tarkemmin ennen vihreän valon näyttämistä.

- Katsoin, että tila oli mahtava, ja nuket oli todella hankittu paikan päälle. Minulle tärkeintä oli tutustua paikkaan ja kuulla omistajien ajatus pidemmälle tulevaisuuteen. Paikkaan on panostettu kymmenillä tuhansilla euroilla. Omistajat kertoivat unelmistaan, ja ymmärsin heidän olevan tosissaan. Silloin päätin lähteä hommaan mukaan.


 


Teksti:
Antero Alhonen
Kuvat:
Ari Lahti, Antero Alhonen

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!