Uutiset

Antti Holma jakoi 10 elämänohjetta somessa: ”Kosketteluun ja panemiseen kysy ensin lupa” - lue kaikki!

26.09.2018 12:29

Stadin ammattiopiston Meritalon opiskelijakunnan hallitus on valinnut näyttelijä Antti Holman nuorten tapalähettilääksi. Maininnan saaneet henkilöt ovat julkisuudesta tuttuja henkilöitä, jotka edesauttavat omalla esimerkillään positiivisia käyttäytymismalleja. 

Eilen tiistaina (25.9.) Antti hehkutti uutta titteliään sosiaalisessa mediassa. Sen lisäksi hän julkaisi Instagram Storyssaan useita elämänohjeita. Osasta miehellä on täysin omakohtaista kokemusta, ainakin kohdan kuusi perusteella… 

1.    Vältä kyrpyyttä

2.    Kiroile harkiten

3.    Avaa ovi toiselle

4.    Julkisesta kulkuvälineestä ensin ulos ja sitten vasta sisään, ihan oikeesti nyt

5.    Kosketteluun ja panemiseen kysy ensin lupa

6.    Aina on hyvä saada kiitos, paitsi seksin jälkeen ei mielellään ja silloin, kun joku sanoo, että hauska tavata. Olen tehnyt molemmat ja voin siksi tässä kokemuksella neuvoa: Ei kantsi

7.    Kun tapaat lapsen, huomioi hänet. Älä puhu ohi lapsen aikuiselle pelkästään, kun puhut lapselle, hän oppii luontevan kanssakäymisen myötä arvostamaan itseään ja muita, eikä hänestä kasva umpimielistä tonttua, kuten kaikista meistä muista.

8.    Kuivaa kätesi aina huolella. Juuri vessasta tullessasi joku on kuitenkin oven takana odottamassa, että voi esitellä sinut jollekulle. Kostealla kädellä kätteleminen on sama kuin koskettaisi ventovierasta peräaukolla otsaan. Älä tee niin. 

9.    Voit aivan hyvin imettää, itkeä ja nauraa julkisilla paikoilla. Ken ei näitä hyväksy, voi mennä julkisilta paikoilta esim. yksityiseen maakuoppaan

10.  Sille, joka saunassa tai ruokapöydässä pieree, kasvaa kyns perseeseen

Päivitykset eivät enää ole saatavilla Antin Instagram Storyssa, sillä ne poistuvat 24 h julkaisemisen jälkeen. Toinen vaihtoehto on, että Antti on poistanut päivitykset syystä tai toisesta. 

Teksti:Mariama BAH
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!