Juuso Lehmusvyöry

Alkoholi varjosti Temptation Island -Juuson lapsuutta – ruokakin oli kortilla: Joskus ei ollut edes kaurapuuroa!

31.05.2020 21:01

Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Juuso Lehmusvyöry kertoi avoimesti lapsuutensa rankoista ajoista.

Hiljattain pienen tyttövauvan isäksi tullut Juuso julkaisi Youtube-kanavallaan videon, jossa hän kertoo teiniajoistaan. Videon alussa hän pohti myös isäksi tulemista.

- Tuo pikkuinen on niin söpö ja suloinen. Oi voi. Kun katson häntä, tulee automaattisesti sellainen olo, että hänen takiaan haluan menestyä ja antaa kaiken, jota en itse ikinä saanut, Juuso sanoi.

Hän kertoi videon alussa alkoholin varjostamasta menneisyydestään.

- Alkoholin käyttö ja siihen liittyvät lieveilmiöt varjostivat pahasti lapsuuttani. Oli hetkiä, jolloin kaapissa ei ollut muuta kuin kaurapuuroa. Joskus oli hetkiä, ettei ollut edes sitä. Ei ihmekään, että tämän takia olin todella laiha mennessäni seitsemännelle luokalle. Olin melkein luuranko. 

Juuso julkaisi Instagram-tilillään kuvan 13-vuotiaasta itsestään. Kuvan yhteydessä hän kommentoi tuoreen videonsa sisältöä.

- Videoilta puuttuu paljon asioita jotka haluan pitää omana tietonani, koska en halua aiheuttaa mitään harmia kenellekään sen päätöksen takia että päätän avata itseäni enemmän. Helppoa se ei ole, mutta todella palkitsevaa, vaikka samalla tuntuu todella pahalta repiä vanhat haavat auki niin se helpottaa oloa, Juuso kirjoitti.

 

 

Seiska tuo iloa elämään! Autamme nyt lukijoitamme joka kuukausi. Tunnetko jonkun, joka on avun tarpeessa? Auta läheistäsi ja ilmoita hänestä meille!

Teksti: Antero Alhonen
Kuvat: Seiskan arkisto, Instagram, Youtube

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!