Aki Samuli

Aki Samuli avautuu painajaismaisesta pääsiäisestä maatilallaan – tangokuningas pelasti lampaan ja karitsan hengen!

25.06.2020 08:09

Vuoden 2015 tangokuningas Aki Samuli, 38, nauttii elämästään vuosi sitten ostamallaan maatilalla Pukkilassa. Tilalla elää koko lauma laulajalle rakkaita eläimiä, mutta erityisen tärkeitä hänelle ovat Heidi-lammas ja sen karitsa Mira.

– Mira on ensimmäisen lampaani ensimmäinen karitsa. Olen hoitanut emän ja karitsan kuoleman porteilta takaisin elämään, Aki kertoo.

Lammasaitauksesta löytyy myös vuohia ja pässejä.
Lammasaitauksesta löytyy myös vuohia ja pässejä.

 

Lue myös: Tässä on kuninkaan valtakunta! Kuvat tangokuningas Aki Samulin maatilalta – ”Tarkoitus ei ole tehdä bisnestä!”

Painajaismainen pääsiäinen

Miran syntymä oli erittäin dramaattinen. Kaikki sai alkunsa pitkänäperjantaina.

– Heidi oli kyljellään omassa boksissaan ja vaikeroi. Näin, että karitsan etusorkat olivat jo ulkona. Kannoin Heidin rakentamaani synnytyslaitokseen.

Lue myös: ”Hommahan lähti heti lapasesta!” Tangokuningas Aki Samuli nimesi maatilansa eläimet kollegoidensa mukaan!

Karitsa oli jäänyt jumiin, ja Aki joutui kätilöksi.

– Sain vedettyä karitsan ulos, mutta Heidi ei alkanutkaan hoitaa sitä synnytyksen jälkeen. Luulin sen olevan vain väsymystä. Seuraavana päivänä Heidi ei noussut syöttämään Miraa, vaikka edellisiltana kaikki oli ollut kunnossa.

Heidi-lampaalla on erityinen paikka Akin sydämessä. – Se oli maatilani ensimmäinen lammas.
Heidi-lampaalla on erityinen paikka Akin sydämessä. – Se oli maatilani ensimmäinen lammas.

 

Heidi-lampaalle oli noussut kuume, ja Aki soitti paikalle päivystävän eläinlääkärin. Diagnoosi ei ollut hyvä.

– Heidin kohtu oli tulehtunut ja synnytyskanava vaurioitunut. Heidi vain makasi puolikuolleena ja taisteli hengestään. Pistin itse sen lihakseen antibioottia ja kipulääkettä. Se oli kuumottava tilanne.

Lue myös: Omavaraisuus kultaa! Tangokuningas Aki Samuli jyrähtää maatalouden puolesta: ”Kaikki revitään selkänahasta!”

Yölläkin syöttämään

Koska Heidi ei pystynyt imettämään Mira-karitsaansa, oli Akin hoidettava sen ruokkiminen kaikkina vuorokaudenaikoina.

– Herätyskelloni soi kahden tunnin välein. Viikon ajan kävin syöttämässä karitsaa öisinkin.

Samaan aikaan Heidi lopetti syömisen ja märehtimisen.

– Sen elimistö oli täysin lamaantunut. Normaalisti siinä vaiheessa eläin kuolee muutamassa päivässä. Pakkosyötin ja -juotin Heidiä, jotta se pysyisi hengissä. Viikon jälkeen se alkoi tervehtyä.

Mira kiiruhtaa Akin luokse aina tämän saavuttua lammasaitaukseen.
Mira kiiruhtaa Akin luokse aina tämän saavuttua lammasaitaukseen.

 

Lue myös: Kuva lantakärryjen kanssa ahertavasta laulajatähdestä! Aki Samuli tunnustautuu erilaiseksi tangonkuninkaalliseksi – ”Olen etsinyt pitkään itseäni!”

Oma videosarja!

Seiska.fi:ssä ensi viikolla alkavassa Kuninkaan valtakunta -videosarjassa seurataan Akin elämää maatilan kiireiden keskellä.

– Sarjassa tutustutaan tilani lukuisiin eläimiin. Minulla on Maatila Kuninkaan valtakunta -sivu Facebookissa, mutta Seiska.fi-sarjassa maatilani elämästä kerrotaan eri tavalla.

Kuninkaan valtakunnassa Aki muistelee myös kiireistä tangokuningasvuottaan ja pohtii tulevaisuuttaan.

– Sarja on mielenkiintoinen kurkistus elämänvaiheisiini.

Lue lisää Akista ja Mira-lampaasta torstaina ilmestyneestä Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Seiska tuo iloa elämään! Autamme nyt lukijoitamme joka kuukausi. Tunnetko jonkun, joka on avun tarpeessa? Auta läheistäsi ja ilmoita hänestä meille!

Teksti: Antero Alhonen
Kuvat: Pasi Murto

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!