Aake Kalliala ja Tiina Rinne

Aake Kalliala muistelee menehtynyttä Kotikatu-tähteä: Tiina Rinne oli aivan ihana ja rakastettava ihminen

Uutiset | 05.02.2021 15:32

Näyttelijä Tiina Rinne menehtyi 91-vuotiaana Helsingissä Laakson sairaalassa 27. tammikuuta. Suurelle yleisölle Tiina oli tuttu erityisesti Kotikadun Maija Mäkimaana.

Aake Kalliala esitti legendaarisessa sarjassa Maijan kihlattua Mauria. Aake muistelee kollegaansa kauniisti.

– Tiina oli aivan ihana ja rakastettava ihminen. Minulla ei ole mitään poikkipuolista sanaa sanottavana hänestä. Tiinasta jäi lämpimät muistot.

Tiinan roolihahmon kihlattua Kotikadussa näytelleelle Aakelle jäi kollegasta kauniit muistot.
Tiinan roolihahmon kihlattua Kotikadussa näytelleelle Aakelle jäi kollegasta kauniit muistot.

Lue myös: Rakastettu näyttelijä Tiina Rinne on kuollut

Palkittu teatteritähti

Kotikadun lisäksi Tiina teki arvostetun uran teatterin lavoilla. Hän kuului teatterisukuun, ja hänen vanhempansa olivat tunnetut näyttelijät Jalmari Rinne ja Anni Aitto.

Tiina keräsi työstään myös arvostettuja palkintoja. Hänelle myönnettiin vuonna 1987 Pro Finlandia -mitali ja vuonna 2013 Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki.

Lukuisten elokuvaroolien lisäksi Tiina toimi opettajana Teatterikoulussa vuosina 1993–1994. Eläkkeelle jäätyäänkin hän jatkoi edelleen näyttelemistä teatterissa, mutta suurelle yleisölle rakkain rooli oli vasta edessä.

Tiina Rinne julkaisi elämäkertateoksen Tanssivan tähden alla vuonna 2003. Hän muistelee kirjassa lapsuuttaan teatteriperheessä sekä uraansa.
Tiina Rinne julkaisi elämäkertateoksen Tanssivan tähden alla vuonna 2003. Hän muistelee kirjassa lapsuuttaan teatteriperheessä sekä uraansa.

Houkuteltiin kulttirooliin

Kun Kotikatu ilmestyi televisioruutuihin elokuussa 1995, ponnahti se ilmiöksi heti ensimmäisistä jaksoista lähtien.

Maija Mäkimaan rooliin houkuteltu Tiina Rinne sai kollegoikseen muun muassa Jukka Puotilan, Lena Meriläisen ja Risto Aution.

Vuonna 1995 alkanut sarjalegenda jatkui televisiossa aina vuoteen 2012.

Kotikatua tehtiin 18 tuotantokauden aikana 588 jaksoa. Salattuihin elämiin asti Kotikatu oli pitkäkestoisin jatkuvajuoninen kotimainen sarja.
Kotikatua tehtiin 18 tuotantokauden aikana 588 jaksoa. Salattuihin elämiin asti Kotikatu oli pitkäkestoisin jatkuvajuoninen kotimainen sarja.
Teksti:Anna Tenhu
Kuvat:Seiskan arkisto, Yle ja Lehtikuva
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!