Juhani Tamminen

70 vuotta täyttävä Juhani Tamminen puhkuu energiaa: voisi vaikka tarttua maapalloa kahvoista – ”En voisi kuvitellakaan jääväni eläkkeelle!”

26.05.2020 07:23

Tänään tiistaina 26. toukokuuta vietetään merkkipäivää, joka saa juhlakalun itsensäkin hämmennyksiin. Suomi-kiekon elävälle legendalle Juhani Tammiselle tulee nimittäin tänään täyteen kunnioitettavat 70 vuotta.

– Havahduin siihen itsekin, että näin tosiaan on. Juuri tässä yhtenä aamuna mietin, että mikähän jo edesmenneen faijani fiilis mahtoi olla 70-vuotiaana. Muistan ihmetelleeni jo isän täyttäessä 50, että hetkinen, hänhän on vanha! Tami nauraa Seiskalle.

– Ensimmäinen havainto on, että aika on kulunut tosi nopeasti. Toinen taas se, että omalle sukupolvelleni ikä on vain numero. Esimerkiksi Ketolan Vellu ja Rantasilan Juha ovat elämänsä tikissä. Ei heistä tule ensimmäisenä mieleen, että ovatpa nämä kundit vanhoja.

Lue myös: Paljonkertova kuva! Näin timanttisessa tikissä Juhani Tamminen oli huippuvuosinaan: ”Tehkääpä nykypäivän veljet perässä!”

Maapalloa kahvoista

Seitsemänkymppinen kiekkolegenda vakuuttaa olevansa yhä hyväkuntoinen ja suorastaan puhkuvansa energiaa.

– Minulle kunto on aina tarkoittanut kolmea asiaa: fyysistä, henkistä ja moraalista kuntoa. Fyysinen kuntoni on erittäin hyvä ja henkinen vireystilani sellainen, että jos maapallossa olisi kahvat, voisin napata niistä kiinni. Moraalisuus on puolestaan tavaramerkkini, Aurinkokuningas latelee.

– Jos haluaa elää täysipainoista elämää, on oltava järkevää tekemistä. Siksi en voisi kuvitellakaan jääväni täysipäiväisesti eläkkeelle.

Lue myös: Suomi-kiekon tienraivaajalle jäi pelkkä luu käteen! Juhani Tamminen nykytähtien miljoonatienesteistä: ”Ei kateuden häivääkään!”

 

 

Seiska tuo iloa elämään! Autamme nyt lukijoitamme joka kuukausi. Tunnetko jonkun, joka on avun tarpeessa? Auta läheistäsi ja ilmoita hänestä meille!

Teksti: Eetu Ampuja, Turku
Kuvat: Timo Korhonen

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!