fbq
Ulkomaat
23.06.2022 11:31
Teksti: Milla Leinonen|Kuvat: Seiskan arkisto ja Instagram
miss brasilia
Miss Brasilia on kuollut - syynä järkyttävä tapahtumasarja
Ulkomaat
23.06.2022 11:31
Teksti: Milla Leinonen|Kuvat: Seiskan arkisto ja Instagram

Vuoden 2018 Miss Brasilia Gleycy Correia on kuollut 27-vuotiaana.

The Washington Post kertoo, että Gleycy Correialle huhtikuussa tehdyn leikkauksen piti olla rutiini, sillä nainen oli sairaalassa leikkauttamassa nielurisoja. Mutta toisin kävi. Viisi päivää myöhemmin entinen Miss Brasilia sai verenvuodon ja vaipui koomaan yli kahdeksi kuukaudeksi.

Kuolinsyyksi lehti kertoo munuaisten vajaatoiminnan.

- Olemme syvästi surullisia tästä menetyksestä, perheen pastori Lidiane Alves myöntää julkisesti.

- Hän oli hämmästyttävä nainen ja kaikki rakastivat häntä. Ei ole helppoa elää ilman hänen hymyään ja loistoaan.

Gleycyn viimeisimmässä Instagram-julkaisussa on lainattu raamattua (2. Tim. 4:7-8). Suomeksi käännetty teksti kuuluu: Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.

Tilaa Seiskan uutiskirje! »