Telkkari

Temptation Islandissa nakuillut ja rietastellut Mattu jännittää Jape-rakkaansa kohtaamista: "Pelottaa, ettei hän halua koskea minuun!"

03.06.2020 12:25

Temptation Island Suomen tämäniltaisessa jaksossa (3.6.) Mattu ja Jape kohtaavat toisensa viimeisellä iltanuotiolla kolmen viikon erossaolon jälkeen.

Sami Kuronen juttelee ensin heidän kanssaan yksitellen ja kun on Mattun vuoro kertoa ajatuksistaan ja oivalluksistaan viettelysten saarrella, hän toteaa ensin, etteivät he ole Japen kanssa aiemmin olleet erossa näin pitkään.

- Ollaan oltu joku viisi päivää erillään, mutta silloinkin on ollut se puhelinyhteys koko ajan. 

Mattu
Mattu odottaa innolla Japen näkemistä, vaikka häntä jännittää. 
Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Mainos

"Alussa oli rankkaa"

Mattu on oppinut luottamaan kumppaniinsa paremmin, vaikka hän odottaa, ettei Jape tule tuntemaan samoin häntä kohtaan.

- Luotan Japeen enemmän nyt tämän kaiken jälkeen. Se ei ollut totta, kun me lähdettiin tänne. Se ei ehkä Japen kannalta ole tämän jälkeen sama.

Mattun mielestä iltanuotiot olivat alkuun hänelle melko raskaita, mutta olo helpottui hiljalleen.

- Alussa oli todella rankkaa katsella videoita, kun otin itseeni kaiken, mitä sieltä tuli. Sitten pikkuhiljaa aloin katselemaan videoita toisin silmin. Aloin myös itse irrottelemaan täällä, niin en enää niin jyrkästi tuominnut sitä, mitä sieltä iltanuotioilla aina tuli videoissa. 

Mattu on itse ymmärtänyt sen, miten huono itsetunto hänellä on ollut parisuhteen aikana. Viettelysten saarella hän on pystynyt puhumaan siitä avoimesti muiden varattujen naisten ja sinkkumiesten kanssa.

- En minä voi ketään muuta syyttää omasta itsetunnostani. Mutta tavallaan en ole kokenut saavani tarpeeksi hyväksyntää, niin olen sitten lähtenyt muuttamaan itseäni, kun olen ajatellut, etten ole hyvä tällaisena.  

Mattu
Mattu järkyttyy kuullessaan viimeisestä iltanuotiovideosta. 

Jälleenkohtaaminen jännittää

Mattua jännittää nähdä Jape kolmen viikon jälkeen, ja varsinkin, kun hän ei tiedä, miten mies tulee suhtautumaan häneen iltanuotiolla. Mattu on nimittäin intoutunut Temptation Islandin kuvauksissa irrottelemaan oikein kunnolla, riisumaan itsensä alasti ja osallistumaan riettaisiin seksuaalisiin leikkeihin sinkkumiesten kanssa.

-  Pelottaa, että Jape tulee sieltä eikä halua edes koskea minuun. Olisi ihanaa mennä halailemaan ja pussailemaan, mutta en uskalla tällä hetkellä.

 

 

Teksti:Monica Ollas
Kuvat:Nelonen
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!