Hyppää pääsisältöön

TIS-Jennan vlog jakso 1: Jannen ja Jonnan syrjähyppy ei ollut hetken mielijohde: ”Minusta se oli aika söpöä”

Seiskan Temptation Island Suomi -videoblogin ensimmäinen jakso on vihdoinkin ilmestynyt! TIS-Jennan Iltarovio -videoblogi ilmestyy jatkossa joka perjantai koko tuotantokauden ajan. 

Ensimmäisessä jaksossa paneudutaan kuluneen viikon kuumiin tunnelmiin. Jenna esimerkiksi paljastaa, ettei Jannen ja Jonnan yhteinen yö ollut vain hetken mielijohde. 

- Yhtäkkiä aloin katselemaan, että missä Jonna on, ja eihän sitä näkynyt missään. Eikä näkynyt Janneakaan. Meillä oli kaksi uimalelua, joiden kaulat olivat kietoutuneet yhteen ja samoin myös Jannen ja Jonnan kielet. Olin, että OHO! 
Kukaan ei huomannut missä vaiheessa he olivat menneet uima-altaaseen. Siellä ei ollut ketään muuta paitsi ne kaksi kisuttelemassa. He olivat koko illan kiinni toisissaan, minusta se oli aika söpöä.

Lue taustat: Temptation Island Suomi: Syrjähyppy heti ensimmäisissä bileissä – makkarista kuuluu huokailua ja suutelua: ”Ei jäänyt kenellekään epäselväksi”

- Oltiinko keretty olemaan siellä kahdeksan tuntia niin ajassa he olivat jo löytäneet toisensa. Jos sä tossa ajassa unohdat oman tyttöystäväsi, niin eikö se jo kerro, että kannattiko? 

Jenna ja Salla

Jaksossa nähdään myös vieras, kun Jennan rinnalle astelee myöskin Temptation Island Suomesta tuttu sinkku-Salla.

-Seuraavana aamuna Janne ja Jonna eivät siitä kovin puhuneet. Virneet naamalla sieltä makuuhuoneesta tultiin pois, joten en tiä mitä muuta siellä on tapahtunut ku pusuteltu, kaksikko kertaa ensimmäisen bileillan tapahtumia. 

 


Teksti:
Mariama BAH
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!