Telkkari

Sokkikäänne Ex on the Beach Suomessa! Nori tekee vaikean päätöksen: lähettää itsensä ja Jessican kotiin!

03.04.2020 13:04

Ex on the Beach Suomen kymmenes jakso saa ikävän käänteen, kun kaksi sinkkua saavat lähtöpassit villalta. Aamupalan aikana padi soi, ja Jaakko lukee viestin muille.

- Kahden teistä loma päättyy tähän, Nori, päätös on sinun. Lähtevätkö Niko ja Matilda, vai sinä ja Jessica?

Kaikki ovat todella järkyttyneitä viestistä, mutta Nori pysyy rauhallisena, ja tekee päätöksen todella nopeasti. 

- Minä ja Jessica lähdetään. 

Vihdoinkin! Ex on the Beach Suomen Nori viettää Oonan kanssa sviittiyön: Olen tyytyväinen!

"Saadaan draama pois villalta"

Nori perustelee päätöstään, ja toteaa että hänen on pakko tehdä kova päätös sen eteen, että villalla olisi mukavempi ilmapiiri sarjan loppuun asti.

- Kun sain ton päätöksen tehdä, niin tajusin että pitää miettiä mikä on järkevintä. Jos Niko ja Matilda lähtevät, niin draama ei lähde täältä villalta. Jos minä ja Jessica lähdemme, niin draamakin lähtee täältä.

Jessica ei vaikuta olevan tyytyväinen Norin päätökseen, ja häntä harmittaa lähteä villalta.

- Tämä tuli kyllä ihan yllätyksenä. Tulee ikävä porukkaa, vaikka on ollut draamaa.

Iita ja Jessica ystävystyivät villalla.
Iita ja Jessica ystävystyivät villalla.

"Päätös tuli kuin apteekin hyllyltä"

Iita ei ole yllättynyt Norin päätöksestä.

- Se tuli niin kuin apteekin hyllystä.

Iitaa harmittaa myös että Jessica sai lähtöpassit, sillä he olivat todella läheisiä villalla. Muiden mielestä onkin mukavaa, että Jessica lähtee. Hän onkin keittänyt melkoista soppaa villalla, ja on melko kova juoruilemaan muista. 

- Jessica kun lähti niin vähenee draama, Kasper toteaa.

Ex on the Beach Suomi: Ainoastaan Nori tunnistaa rannalle saapuneen Jaakon - Naiset hämmentyvät: "Onko Nori oikeasti homo?!"

Nori uhrautui muiden puolesta

Muut ovat todella kiitollisia siitä, että Nori pystyi tekemään niin vaikean päätöksen.

- Kyllä me kaikki tiedetään, että Norilla on hyvä sydän, Henrik toteaa.

- Surullinen juttu, en olisi halunut että Nori lähtee, Kasper harmittelee.

Kasper ja Nori olivat hyviä ystäviä villalla.
Kasper ja Nori olivat hyviä ystäviä villalla.

 

Teksti:Monica Ollas
Kuvat:Discovery Finland
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!