Telkkari

Sami Kuronen teki paljastuksen tulevan Temptation Island -kauden ”historian kovimmasta lopetuksesta”: Tätä ei parhainkaan käsikirjoittaja olisi voinut kirjoittaa!

21.12.2017 13:28

Televisionkatselijat saavat jo neljännen kerran sylin täydeltä draamaa, kun Temptation Island Suomi -sarjan tuorein kausi starttaa Nelosella maaliskuussa 2018. 

Ohjelman juontaja Sami Kuronen, 43, kirjoitti eilen (20.12.) julkiselle Facebook-seinälleen päivityksen, jossa hän kertoo kuvausten tulleen päätökseen. Sarjaa kuvattiin Thaimaassa marraskuun ja joulukuun aikana.

-  Purku!!! Temptation Islandin neljäs kausi on paketissa ja jälleen kerran formaatti yllätti meidät kaikki! Äsken nähtiin ohjelman historian kovin iltanuotio ja lopetus jota ei parhainkaan käsikirjoittaja olisi voinut etukäteen kirjoittaa! Love and hate this shit! Kevättä odotellessa.

Tulevan kauden pariskuntia ja sinkkuja ei vielä ole esitelty, joten nähtäväksi jää, minkälaisia persoonia sarjassa tällä kertaa nähdään.

Dramaattinen kolmoskausi

Viime kaudella sinkkujen ja pariskuntana saarelle tulleiden välillä nähtiin niin ihastuksia kuin viimeisellä iltanuotiolla eroon johtaneita päätöksiä. 

Sarjaan pariskuntana tulleet Jonne Sahanen ja Sonja Issakainen lopettivat myrskyisän suhteensa, kun Sonja löysi saaren sinkuista uuden ihastuksen, Miikka Kiiskin.

Nykyään Jonne luo uraansa musiikin saralla, ja Sonja ja Miika elävät onnellisesti parisuhteessa.

Teksti:Seiskan toimitus
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!