Rajuja paljastuksia Selviytyjissä – Musta Barbaari James Nikander joutui putkaan pöllittyään kaupasta laukullisen tavaroita!

Telkkari | 31.03.2018 11:41

Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijat keskustelevat saarella kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Sunnuntain jaksossa puheet menevät nuoruuteen ja rötöstelyyn. Juhana Helmenkalastaja aloittaa tarinansa, kun hän varasti kyläkoulun vieressä olevasta kyläkaupasta irtokarkkeja.

- Ujoinkin tyttö opetteli pöllimään karkkeja itselleen. Me ostimme sieltä, mutta myös samalla pöllimme, Juhana kertoo.

James Nikanderille ei riittänyt vain irtokarkit, vaan matkaan kaupasta lähti paljon enemmän.

- Olimme jotain 14-vuotiaita. Meillä oli fudislaukut ja varastimme elintarvikkeita, pattereita, energiajuomia, karkkipusseja ja suklaalevyjä. Minä jäin kerran kiinni, koska kaverini jäi. Se oli paha juttu, James kertoo.

James vietiin Helsingin Itäkeskuksen poliisiasemalle.

- Olimme putkassa pari tuntia. Äitini tuli hakemaan minut pois, eikä sanonut mitään.  Äitini hän puhunut minulle koko päivänä mitään, eikä puhunut seuraavanakaan päivänä. Se oli tuskallisinta, mitä olen ikinä kokenut. Se on viimeinen kerta, kun olen varastanut yhtään mitään, James toteaa.

Selviytyjät Suomi Nelosella sunnuntaisin klo 20.30.

Teksti:Katja Lintunen
Kuvat:Nelonen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!