Paimelan autoparoni Reijo Valkama paljastaa totuuden tv-ohjelman kulisseista – pelkäsi kuvausten vievän konkurssiin!

Telkkari | 19.08.2017 19:01

MTV3:lla kesällä pyörinyt tosi-tv-sarja Paimelan autoparoni sai osan katsojista luulemaan lähetyksiä suoriksi. Osa taas väittää, että päätähti Reijo "Paroni" Valkaman puheet letkautuksia myöten olisi käsikirjoitettu.

Totuus on kuitenkin vielä hervottomampi kuin sarja itse. Seiskan reportteri päätti kurkistaa Paronin arkeen kulissien takana.

Paronin ura autokauppiaana alkoi 17 vuotta sitten leipomosta. Leipomon työt eivät Paronille riittäneet, vaan hän vapaa-ajallaan hän ropasi kuntoon Corvetteaan.

Kun Paroni ja hänen Janika-vaimonsa ostivat maalaistalon Asikkalasta, sai autoharrastus lisää tilaa.

– Silloin päätin tehdä harrastuksesta ammatin ja jäin vapaalle päivätöistä.

Kuvausryhmä jaloissa

Uranvaihdos kannatti, ja Paronin talli alkoi saada asiakkaita.

– Lopulta kysyntää oli niin paljon, että jouduin palkkaamaan lisävoimia, Paroni kertoo nyt tyytyväisenä.

Ohjelman teko ei kuitenkaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Viime kesä oli Valkaman perheessä ruuhka-aikaa, kun bisnesten lisäksi heidän kotonaan pyöri kuvausryhmä kolme kertaa viikossa.

– Sanoinkin, että jos kerran eräs yksi televisiosarja on tehnyt konkurssikypsästä firmasta menestyneen, niin meillä se menee varmaan toisin päin, Reijo naurahtaa.

Teksti:Jasmin Määttä
Kuvat:Kari Pekonen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!