Hyppää pääsisältöön
Juontaja Tuija Pehkonen.

Mitä ihmettä tapahtui? Tuija tähtien kanssa -ohjelman katsojaluvuissa karmea romahdus!

Lauantai-iltojen prime timessa esitettävä Tuija tähtien kanssa -ohjelma on kokenut valtavan katsojakadon.

Juontaja Tuija Pehkosen luotsaama sarja ei enää mahdu MTV3:n 20 katsotuimman ohjelman joukkoon.

Vielä pari viikkoa aiemmin ohjelmaa katsoi esityspäivänä keskimäärin 422 000 katsojaa. Viime viikolla luvut olivat painuneet alle 255 000 katsojaan.

Heikkojen lukujen selitys ei johdu ainakaan aihepiiristä, sillä ohjelmassa liikutaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman taustoissa. TTK kerää sunnuntai-illoissa viikosta toiseen noin miljoona silmäparia tv-ruutujen ääreen.

Tervo dominoi

Paremmin radiojuontajana tunnettu Pehkonen kamppailee lauantaisin muun muassa Ylen klassikko-ohjelmaa Uutisvuotoa vastaan, jota esitetään TV1:llä klo 21.15 alkaen. Viime lauantaina Jari Tervon tähdittämä visailuohjelma keräsi keskimäärin 598 000 katsojaa.

Muilla kilpailevilla kanavilla näytetään Tuija tähtien kanssa -ohjelman kanssa samanaikaisesti lähinnä elokuvia.

Tuija tähtien kanssa lähetetään lauantaisin MTV3-kanavalla kello 21.00 alkaen.


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!