fbq
Telkkari
06.03.2017 21:00
Teksti: Toni Keränen|Kuvat: Mikko Rasila/Yellow Film
napapiirin sankarit 3 teattereissa elokuussa
Jo kolmas Napapiirin sankarit ensi-iltaan elokuussa - katso maistiainen!
Telkkari
06.03.2017 21:00
Teksti: Toni Keränen|Kuvat: Mikko Rasila/Yellow Film

Vuoden 2010 Napapiirin sankarit ja sen vuonna 2015 tehty kakkososa saavat jatkoa, kun Napapiirin sankarit 3 -elokuva saa ensi-iltansa 23. elokuuta. Elokuvasta on jo aiemmin julkaistu traileri, ja nyt julkaistiin toisen trailerin lisäksi ensimmäiset promokuvat.

Pääosissa nähdään edellisistä osista tuttuja kasvoja. Pääparia Jannea ja Inaria näyttelevät yhä Jussi Vatanen ja Pamela Tola. Mukana ovat myös muun muassa Putous-tähdeksi kohonnut Timo Lavikainen sekä Kari Ketonen ja Santtu Karvonen.

Napapiirin sankarit 3
Pamela Tola jatkaa Inarin roolissa, Taneli Mäkelä liittyy näyttelijoukkoon.

Uusia nimiä Napapiiri-saagaan ovat muun muassa Taneli Mäkelä ja Jani Volanen sekä Kaisa Hela, joka Timo Lavikaisen tavoin on mukana Putouksessa. Myös ohjaaja on jälleen vaihtunut, ja elokuva on syntynyt Tiina Lymin komennossa. Viime vuonna tuli ensi-itaan näyttelijänä paremmin tunnetun Lymin ensimmäinen elokuvaohjaus Äkkilähtö. Siinäkin pääosassa oli Jussi Vatanen.

Napapiirin sankarit 3
Jussi Vatasen näyttelemä Janne etsii tällä kertaa vain itseään.

Dome Karukosken ohjaama Napapiirin sankarit oli vuoden 2010 suosituin kotimainen elokuva ja sitä kävi katsomassa noin 335 000 silmäparia. Teppo Airaksisen ohjaama jatko-osa menestyi vieläkin paremmin ja keräsi noin 379 000 katsojaa. Vuoden 2015 kotimaisten elokuvien listalla sen kuitenkin päihitti Luokkakokous, joka sai huimat 505 000 katsojaa.