Hyppää pääsisältöön

Euroviisuvoittaja Emmelie de Forest paljasti Seiskalle: Yllättävä yhteydenotto toi hänet Suomeen!

Viisuvoittaja Emmelie de Forest oli suoran UMK-lähetyksen vieraileva tähti, ja hän oli myös kansainvälisen tuomariston jäsen. Laulajan Suomen-vierailu sai alkunsa yllättävällä tavalla.

- Krista Siegfrids lisäsi minut kaverikseen Facebookissa ja laittoi viestiä. Hän kysyi, haluaisinko mukaan kansainväliseen tuomaristoon ja esiintyä lähetyksen aikana. Krista auttoi minua järjestämään perjantaisen keikkani Hercules-yökerhossa. Hänestä on ollut todella paljon apua, Emmelie kertoi Seiskalle.

Lue myös: Ylivoimainen voitto – Look Away valittiin Suomen viisukappaleeksi!

Krista ja Emmelie kilpailivat Euroviisuissa samana vuonna. Emmelie nappasi voiton, Krista sijoittui finaalissa sijalle 24. UMK oli heidän ensimmäinen kohtaamisensa lähes kuuden vuoden takaisten Euroviisujen jälkeen.

Tanskalaislaulaja on kirjoittanut kappaleita muille viisuartisteille. Hän oli kirjoittamassa muun muassa viisuissa vuonna 2017 kilpailleen Lucie Jonesin kilpailukappaletta Never Give Up On You. Yhteistyö Kristan kanssa on hyvin mahdollinen.

- Ehdottomasti! Hänkin kirjoittaa, joten kuka tietää, mitä tuleman pitää. Katsotaan.

 


Teksti:
Antero Alhonen
Kuvat:
Atte Kajova

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!