Skip to main content
Miia Ezen

Ensitreffit alttarilla -Miialta tunteikas avautuminen: Ystävät tuomitsivat hulluksi ennen ohjelman alkua - jälkikäteen haukuttiin tyrkyksi!

Ensimmäiseltä Ensitreffit alttarilla -kaudelta tuttu Miia Ezen muistelee Idealistan blogissaan aikaansa kohutun tosi-tv-sarjan tähtenä.

Ensitreffit alttarilla on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten tv-sarjavalikoimassa, mutta ensimmäisen kauden aikana keskustelu kävi erityisen kuumana, ja ohjelmaan osallistuneita ihmisiä arvosteltiin rajuin sanakääntein ennen ensimmäistä jaksoa.

Luin Facebook-kavereideni kommentteja asiasta ja ilman yhden yhtä jaksoa minut oltiin tuomittu hulluksi, vaikka eihän heillä ollut tietoakaan, että yksi osallistujista oli joku tuttu. Kieltämättä oma reaktioni olisi ollut täysin samanlainen. Pyörremyrsky alkoi, kun ensimmäinen jakso tuli ulos ja koko Suomi näki keitä nämä hullut olivatkaan. Se oli kiehtovaa, mutta rankkaa aikaa. Olin mukana jossain, jota ei ole koskaan Suomen televisiossa nähty. Minua pysäyteltiin kaupungilla sekä ostoskeskuksissa – onneksi palaute kasvotusten oli vain positiivista. Netissä sainkin sitten kokea ihmisten julmuuden, Miia kirjoitti.

Kun ohjelmassa avioituneet Miia ja Olli päättivät erota, syytettiin Miiaa liiton päättymisestä.

Ihmisten mielestä se oli ollut täysin oma vikani. Tottakai naisessa on aina vika. Heidän mielestään olin tyrkky, jolle ei kelvannut kuin rikas mies. Tietenkin hyvin oletettavaa, että mitään muita syitä ei voi olla. On se jännää kuinka muut tietävät kaiken elämästäni, vaikka eivät ole koskaan minua edes tavanneet. Noh, en jaksa nykyään enää korvaani lotkauttaa tällaisille kommenteille. Samaan hengenvetoon myönnettäköön, että joskus kommentointi menee ihon alle – edelleen. Olen kuitenkin täysin tavallinen tallaaja, jolla on tunteet tallella.

 

Ei kadu osallistumistaan

Vaikka ohjelman mukana tullut julkisuus oli nopeaa ja arvaamatonta, ei Miia kadu ohjelmaan osallistumistaan.

Ilman ohjelmaa en varmasti olisi tässä pisteessä. Veikkaan etten olisi tavannut edes nykyistä miestäni. Opin itsestäni niin paljon, rauhoituin ”sen oikean etsimisessä” ja aloin tekemään kaikkea muutakin kuin roikkua treffipalstoilla. Hyväksyin sen, etten ehkä löydä sitä oikeaa kuin vasta vanhemmalla iällä. Muutin elämäni, hankin uuden ammatin ja mikään ei ole koskaan ollut näin hyvin. Mieskin sieltä tuli ihan itsestään. Niin ärsyttävältä kuin se kuulostaakin niin sieltä se vaan tulee, kun vähiten odottaa. On ne ensitreffit sitten alttarilla tai jätskikiskalla.

Lue Miian blogikirjoitus kokonaisuudessaan Idealistasta.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman Missä he ovat nyt -jakso AVA:lla tänään klo 21.

 


Teksti:
Antero Alhonen
Kuvat:
MTV

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!