Helsingin Pohjoisesplanadilla tapahtui viime vappuna järkyttävä kolari keskellä vappurientoja, kun kaahari vaaransi ihmishenkiä.
Mustaa Mercedes-Benziä kuljettanut mies ajoi valtavalla ylinopeudella väkijoukkoon kello 19 aikaan illalla. Kuin ihmeen kaupalla kukaan ei kuollut tilanteessa, mutta kolme ihmistä päätyi sairaalahoitoon.
Toukokuussa uutisoitiin, että poliisi epäilee miestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vammantuottamuksesta, virkamiehen vastustamisesta sekä niskoittelusta.
On mahdollista, että rikosnimikkeet muuttuvat vielä ennen jutun etenemistä syyteharkintaan.
Poliisin mukaan kuljettaja ei ollut tapahtumahetkellä päihtynyt.
Yle uutisoi syyskuussa, että poliisin esitutkinta valmistuu lähiaikoina.
Seiskan selvityksen mukaan epäillylle on määrätty puolustusasianajaja jo ennen kuin asiassa on nostettu syytteet.
Helsingin käräjäoikeus on vahvistanut asian Seiskalle. Päätöksen taustalla on käräjäoikeuden mukaan epäillyn terveydelliset syyt.
Seiska on aiemmin kertonut, että epäilty on valtion virkamies. Hän on korkeasti koulutettu ekonomi ja valtiotieteiden maisteri.
Hän on työskennellyt kymmenisen vuotta sitten Euroopan parlamentissa. Sen jälkeen epäilty on ollut ehdolla muun muassa aluevaaleissa Perussuomalaisten riveissä.
Mies tienasi viime vuonna 54 217 euron ansiotulot. Hänellä ei ollut pääomatuloa. Hän sai 678 euron palautukset.