Rikos

Oletko nähnyt heitä? Näitä suomalaisia Interpol etsii!

20.11.2015 13:53

Suomi on etsintäkuuluttanut kansainvälisesti kaikkiaan yli 100 henkilöä kansainvälisen poliisijärjestön Interpolin kautta.

Tällä hetkellä Interpolin etsintäkuulutettujen listalla on kuusi Suomen kansalaista. Etsittyjen epäillyt rikokset vaihtelevat talousrikoksista murhaan. Näet kaikki etsityt ylhäällä pyörivässä galleriassa.

- Tyypillisesti listalla olevat ovat talousrikollisia. Heillä on mahdollisuus hyvän tilin tehtyään rahoittaa elämäänsä ulkomailla. Myös omaisuusrikollisten määrä on kasvanut, koska Suomeen kohdistuu melko paljon ulkomailta niin sanottuja hit and run -keikkoja. Sellaisia rikollisia harvemmin maamme rajojen sisäpuolelta löydetään, rikosylikomisario Hannu Kautto keskusrikospoliisista arvioi.


Omaisuusrikokset kasvussa

Interpolin kansainvälinen etsintäkuulutus jakautuu kahteen osaan, sillä valtaosa etsityistä on salatulla, vain viranomaisille näkyvällä listalla. Kaiken kaikkiaan Suomen etsintäkuuluttamia henkilöitä on toistasataa. Maamme kuuden kansalaisen lisäksi julkisella listalla on myös viisi ulkomaalaista henkilöä, jotka Suomi on etsintäkuuluttanut. He ovat kotoisin Venäjältä, Syyriasta, Irakista ja Somaliasta.

– Siitä, minkä verran rikolliset pakenevat ulkomaille tekonsa jälkeen, ei ole mitään tilastoa, mutta se on tietysti Euroopan sisällä varsin helppoa. Julkisilla kuulutuksilla pyritään saamaan vinkkejä etsittyjen olinpaikasta muun muassa suomalaisyhteisöstä, kuten Espanjan Aurinkorannikolta, joissa osa ulkomailla pakoilevista voi asustella, Kautto toteaa.


Lahtinen poikkeustapaus

Interpolin etsintäkuulutetuista varmasti tunnetuin on edesmenneen lehtikeisarin Urpo Lahtisen puoliso Maija-Liisa Lahtinen. Hän on pakoillut saamansa tuomiota törkeästä kavalluksesta jo liki 10 vuotta. Lahtisen tiedetään majailevan Sveitsissä, mutta valtio ei katso lainsäädäntönsä mukaan voivansa luovuttaa häntä Suomeen.

– Lahtinen on poikkeustapaus, koska tiedämme, missä hän asuu. Valtaosa tapauksista on sellaisia, ettemme aidosti tiedä, missä kuulutettu on, rikosylikomisario kertoo.

 


 

Gallery placeholder

Teksti:Juha Nurmi
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!