Hyppää pääsisältöön

Ympäristöystävällisissä hautajaisissa ruumis jäädytetään ja hajotetaan tomuksi!

Olisitko valmis luovuttamaan ruumiisi jäädytettäväksi ja tomuksi haihdutettavaksi, säästääksesi ympäristöä?

Ruotsalainen tutkija, Susanne Wiigh-Mäsak, on kehittänyt uuden, ympäristöystävällisen tavan hävittää ruumiita. Wiigh-Masak myöntää olevansa innokas puutarhuri ja sanoo olleensa huolissaan vahingosta, jota perinteinen hautaaminen aiheuttaa maaperälle. 

Laite, jonka kehittämiseen Wiigh-Mäsakilta kului kolmisen vuotta, jäädyttää ruumiin ja hajottaa sen tomuksi. Ensin ruumis pakastetaan nestemäisessä typessä, -196 asteessa. Tämän jälkeen laitteen värinä hajottaa ruumiin. Kun tomusta eritellään vielä metallit, painavat jäännökset vain 30 prosenttia alkuperäisestä.

Youtubessa laitteen käyttöä demonstroiva video selittää, että jäännökset asetetaan ympäristöystävälliseen, perunasta tai maissitärkkelyksestä valmistettuun arkkuun. Videon mukaan niin kutsuttu promessointi on kaikkein eettisin tapa haudata vainaja.

"Me kaikki kuolemme"

Ruotsissa valtaosa väestöstä tukee keksintöä, mutta kritiikiltäkään se ei ole säästynyt. Jotkut ovat miettineet, onko tapa epäkunnioittavaa edesmennyttä kohtaan.

– Me kaikki kuolemme. Niin se elämä vain toimii, Wiigh-Mäsak vastaa kriitikoille:

– Kun kyse tulee kunnioituksesta, sanoisin, että promessointi on kaikkein puhtain, arvokkain ja kunnioittavin tapa käsitellä ruumista. Hyvin hoidettuna promessoinnin avulla, ruumiistamme tulee lahja takaisin luonnolle sen sijaan, että sitä kohdellaan jonain, joka täytyy hävittää tai polttaa, kuten nyt.

Lähde: Metro


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!