Hyppää pääsisältöön

Viraaliksi noussut koditon metrolaulaja Los Angelesista on saamassa levytyssopimuksen!

Salaperäinen nainen lumosi hiljattain Los Angelesin metromatkustajat upealla äänellään. Kun poliisi julkaisi videon oopperaa Koreatownin asemalaiturilla laulaneesta naisesta, tuli hänestä myös kansainvälinen someilmiö. Nyt kodittoman naisen henkilöllisyys on saatu selville ja hänelle on tarjottu levytyssopimusta.

52-vuotias Emily Zamourka muutti 24 vuotta sitten Venäjältä Yhdysvaltoihin. Hän ansaitsi elantonsa antamalla viulu- ja pianotunteja. Sitten hän sairastui, eikä hänellä ollut varaa hoitoon.

- Silloin jäin kodittomaksi. En pystynyt maksamaan laskujani enkä vuokraani, nainen kertoi New York Post-lehden mukaan.

Emily alkoi soittaa viulua Los Angelesin kaduilla, mutta kallis soitin varastettiin kolme vuotta sitten.  

-  Se oli tulonlähteeni. Se oli minulle kaikki kaikessa.

Vaikka Emily ei ole kouluttautunut laulaja, myöntää hän rakastavansa oopperaa.

- Tiedätkö miksi laulan sitä metrossa? Koska se kuulostaa niin hyvältä.

Viraalivideo kiinnitti Grammy-ehdokkuuksia saaneen musiikkituottaja Joel Diamondin huomion. Diamond kertoo tarjonneensa Emilylle levytyssopimusta. Hänen toiveessaan on levyttää oopperalaulajan kanssa ”klassisen ja EDM:n risteyttävä hittilevy".

Lisäksi yleisö on perustanut Emilyn hyväksi kaksi GoFundMe-kampanjaa, jotka ovat keränneet yhteensä kymmeniä tuhansia euroja.

Lähde: New York Post

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Jenna Jylhä
Kuvat:
YouTube

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!