Hyppää pääsisältöön

Viikon surkeimmat varkaat? Mokasivat alokasmaisella tavalla - video!

Texasissa kaikki on suurempaa. Kaksi ryöstöretkellä ollutta miestä saivat haltuunsa suurikokoisen, 50-tuumaisen television. Valitettavasti heidän valitsemansa pakoajoneuvo ei kuitenkaan ollut mitoitettu suurelle saalille.

Brazorian piirikunnan sheriffi julkaisi videon, jossa kaksi voroa huristavat saalineen vilkkaasti liikennöidyllä tiellä. Miehet olivat asettaneet television huterannäköisesti väliinsä pyörän päälle. Useat liikenteessä olleet ottivat valokuvia eriskummallisesta ilmestyksestä.

Viranomaisten mukaan varkaat olivat todellisia linssiludeja, sillä myös itse varkaus tallentui filmille. Televisio oli peräisin yksityisasunnosta Manvelista, jossa se oli sijoitettu takapihan patiolla sijaitsevaan rakennukseen. Varkaiden puuhat tallentyivat kokonaisuudessaan valovontakameralle. Pakomatkasta puolestaan on runsaasti kuvamateriaalia, kiitos varkaiden valitseman, huomiota herättäneen matkustustavan.

Sheriffi ajoi moottoripyörää takaa jonkin aikaa, mutta lopulta epäillyt pääsivät jollakin ilveellä pakenemaan. Tämänhetkisten tietojen mukaan he ovat yhä karkuteillä.

Lähde: UPI


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!