Hyppää pääsisältöön

Valkoinen taiteilija onkin etniseltä identiteetiltään tummaihoinen!

Anthony Ekundayo Lennon sai viime vuonna etnisille vähemmistöille tarkoitetun harjoittelupaikan Talawa-teatterista, Lontoosta. Arts Council Englandin rahoittama pesti on osa hanketta, joka pyrkii tukemaan luovan alan tulevaisuuden vaikuttajia etnisistä vähemmistöistä. Anthony sai halutun paikan ilmoitettamalla hakemuksessaan, että hänen etninen taustansa on monimuotoinen. Todellisuudessa miehen molemmat vanhemmat ovat irlantilaisia. Anthony kuitenkin kokee olevansa identiteetiltään musta.

"Kaikki maapallolla ovat afrikkalaisia"

Se, että vähemmistöille tarkoitettuja, rajallisia resursseja myönnetään valkoihoiselle henkilölle, on aiheuttanut kuohuntaa. Kriitikoiden mukaan päätös myöntää paikka Anthonylle, oli "isku vasten kasvoja" tummaihoisille näyttelijänaluille. Tummaihoisten naisten aseman puolesta kampanjoiva Paula Akpan totesi, ettei Anthony "tajua lainkaan, miten rotu toimii". Anthonyn omasta mielestä hän ei kuitenkaan ole etniseltä identiteetiltään valkoinen; vuosikymmen sitten kirjoittamassaan kirjassa Anthony kirjoittaa olevansa "uudestisyntynyt afrikkalainen". Hän väittää "käyneensä läpi mustan miehen kohtaamat vaikeudet", koska hänen korkeat poskipäänsä ja kiharat hiukset ovat aiheuttaneet kysymyksiä hänen etnisyydestään. Kun mies aloitti uransa näyttelijänä, hän ilmoitti tunnistautuvansa mustaksi. Hän valitsi itselleen toisen nimen afrikkalaisesta nimikirjasta, koska hänen syntymänimensä ei tarjonnut hänelle "täyttymystä".

– Kaikki maapallolla ovat afrikkalaisia. On sinun oma valintasi, hyväkystkö sen, Anthony puolusti aikanaan valintaansa:

– Vanhempani ovat valkoisia ja niin myös heidän vanhempansa, samoin heidän vanhempansa. Kun olen yksin makuuhuoneessani ja katson peiliin, ajattelen kirjoittamiani juttuja, mietin menneitä suhteitani, katson kuvia seinällä, koen olevani tummaihoinen. 

"Epätavallinen tapaus"

Arts Coucil England puolustaa valintaansa, ja lisää, että Talawa, jonka toimijoista valtaosa on tummaihoisia, ilmaisi tukensa Anthonylle.

–  Tämä on hyvin epätavallinen tapaus, emmekä usko, että valinta heikentää mustien ja etnisten vähemmistöjen edustajien saamaa tukea teatterialalla, komitean edustaja selittää.

Lähde: Metro UK


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!