Oho

Vakavasta aivovammasta toipuva Tony, 28, sai työpaikan hovimestarina: ”Tauolla saatan unohtaa, miten kassajärjestelmää käytetään”

12.08.2020 09:00

Kymmenen vuotta sitten Tony Merikivi, nyt 28, päätti lähteä ajamaan autolla humalassa. Kyytiin hyppäsi myös ystävä, vaikka Tonylla ei ollut tuolloin vielä edes ajokorttia.

Kukaan ei tiedä tarkalleen, mitä ajoreissulla tapahtui. Poliisin mukaan Tony oli ajanut huomattavaa ylinopeutta ja suistunut tieltä. Kyydissä ollut ystävä selvisi tärskystä pienin vammoin, mutta Tonyn elämä sai suuremman kolauksen. 

– Olin koomassa kaksi kuukautta. Pahinta oli, että typerän päähänpistoni takia omaiseni joutuivat kestämään viikkojen helvetin sairaalasänkyni vieressä. Lääkärit sanoivat heille, että on vain ajan kysymys, milloin kuolen, Tony sanoo.

tony

Opettelin kaiken alusta

Jossakin vaiheessa omaiset huomasivat Tonyn alkavan reagoida, kun hänelle juteltiin. Kun nuorimies tuli lopulta tajuihinsa, hän tunnisti kaikki ihmiset ympäriltään, muisti puhelinnumeroita ja jopa pankkitilinsä tunnuksen. Vakavan aivovamman takia hän ei kuitenkaan pystynyt kommunikoimaan kuin kirjoittamalla asiat paperille.

– En osannut syödä tai puhua, saati kävellä. Jouduin opettelemaan kaiken alusta lähtien uudelleen. Puhekyvyn palaamiseen meni vuosia.
Käänne parempaan tuli kolme vuotta sitten, kun Tony palkattiin Kemiönsaaressa olevan majatalon hovimestariksi.

– Tämä on elämäni ensimmäinen työpaikka. Hovimestarina puhekykyni on alkanut pikkuhiljaa parantua.

tony


Korvaamaton yleismies

Tonyn työnantaja, majatalon isäntä Pasi Tamminen kehuu alaistaan vuolain sanoin.

– Hän on meille ihan korvaamaton! Hovimestarimme tekee täällä niin paljon töitä, että Tonya voi kutsua yleismieheksi. Jos ravintolaamme tulee esimerkiksi lapsiperheitä, Tony saattaa olla leikkialueella viihdyttämässä lapsia, jotta aikuiset saavat syödä rauhassa, Pasi suitsuttaa.

Tonyn työntekoa on helpotettu muistilapuilla, joita on pitkin majatalon seiniä.

– Lääkärit ovat sanoneet, että työpaikan saamisen jälkeen hänen toipumisensa on ollut ennennäkemätöntä, Pasi tietää.

– Ihmiselle pitää vain uskaltaa antaa mahdollisuus. Tonyn kaltaisia on varmasti vaikka kuinka paljon turhaan masentumassa kotonaan työkyvyttömän leima otsassaan.

– Totta kai Tonyn oma asennekin on merkittävä. Hän tuli meille ensin soittamaan musiikkia, ja seuraavana päivänä hän oli jo keittiössä tiskaamassa.

tony

Huumori auttaa

Tony todella nauttii työnteosta eikä pidä kerrallaan pitkiä lomia. Hän sanoo unohtavansa rutiinit, jos taukoa tulee useita päivä.

– Hallitsen kassajärjestelmän täydellisesti, mutta tauolla saatan unohtaa, miten sitä käytetään. Välillä en muista, mitä joku tilasi, ja on kurkattava pöytään, mitä olen sinne vienyt. Tarjoilulautaseni pohjassa lukee työjärjestys, jos unohdan jotain, Tony selittää.

– Tällaiset kömmähdykset pitää ottaa huumorilla, muuten ei tule mitään. Nautin työstäni koko sydämestäni.

tony

Piristystä päivään

Muistiongelmien lisäksi Tonyn pitää vakavan aivovammansa takia syödä piristäviä lääkkeitä.

– Olen aamulla ja aamupäivästä pirteä, mutta ilman lääkkeitä väsymys saattaa tulla äkkiä. Muuten olen aivan terve!

Tony kannustaa työnantajia palkkaamaan esimiehensä tavoin samanlaisia ihmisiä kuin hän.

– Tämä työ on minulle kuin lottovoitto. Toivon koko sydämestäni, että muutkin saisivat tällaisen mahdollisuuden. Työpaikka on ollut minulle parasta kuntoutusta.

tony

Tony kertoo avoimesti, että töissä voi tapahtua unohduksia, jos hän on liian pitkään poissa ja muistijäljet vanhenevat.

– Sellaiset kömmähdykset pitää ottaa huumorilla, muuten ei tule mitään.
Aamulla ensimmäisenä hovimestari-Tony on paikalla moppaamassa lattioita.
Keittiöön on liimattu ohjelappuja Tonyn näköetäisyydelle, jotta hän muistaa, mitä tehdä seuraavaksi. Myös lattialla on rasteja, jotka muistuttavat työpisteistä.

Lue myös: Tony Merikivi sai aivovamman kännikolarissa 18-vuotiaana: ”Olin koomassa kaksi kuukautta, lääkärit eivät uskoneet minun selviävän”

Teksti:Carmen Heikkilä
Kuvat:Matti Matikainen ja Tonyn albumi
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!