Skip to main content
Whanganui-joki tunnustettiin oikeushenkilöksi.

Uusiseelantilainen joki tunnustettiin oikeushenkilöksi!

Uusi-Seelanti on tunnustanut Whanganui-joen juridiseksi eli oikeushenkilöksi. 

Kyseessä on uskotaan olevan ensimmäinen kerta maailman historiassa, kun joki tunnustetaan virallisesti eläväksi olennoksi. Uusi lainsäädäntö hyväksyttiin viime keskiviikkona.

Maoriheimo on jo pitkään taistellut oikeuksistaan joen suhteen. Uudessa laissa yhdistyvät maorien uskomukset ja läntisen oikeuden ennakkopäätös.

– Oikeushenkilön aseman myöntäminen joelle on ainutlaatuinen lähestymistapa, toteaa valtakunnansyyttäjä Chris Finlayson.

– Se tulee saamaan oman laillisen identiteetin, jolla on kaikki samat oikeudet, velvollisuudet ja vastuut kuin oikeushenkilöllä. 

Käytännössä se tarkoittaa, että joella on oikeus saada kaksi asianajajaa suojelemaan sen etuja, toinen maorien ja toinen maan hallituksen puolelta. Kyseessä on ollut Uuden-Seelannin pisimpään jatkunut oikeusjuttu. Maorit ovat taistelleet oikeuksistaan joen suhteen jo vuodesta 1870.
Joki, joka tunnetaan maorien joukossa nimellä Te Awa Tupua, on maan kolmanneksi pisin.

Lähde: Metro


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!