Skip to main content
Mies kehitti sairaalle kultakalalle oman pyörätuolin.

Uimisvaikeuksista kärsinyt kultakala sai räätälöidyn "pyörätuolin" - kuva!

Akvaarioliikkeessä San Antoniossa työskentelevä mies rakensi kultakalalle pikkuruisen pyörätuolin.

20-vuotias Derek sai asiakkaakseen surullisen kultakalan omistajan, jonka kala kärsi uimarakon tulehduksesta. Uimarakon tulehdus tarkoittaa, ettei kala kykene kontrolloimaan nostetta vedessä. Kultakala olikin pysyvästi jumissa akvaarion pohjalla, eikä se päässyt uimaan vapaasti.

Derek päätti kuitenkin valmistaa kalalle räätälöidyn pyörätuolin, jonka avulla se sai uuden mahdollisuuden elämään. Rakennelman pohjana Derek käytti letkua, jota ihmiset yleensäkin käyttävät akvaarioissa, ja asensi sen kalan ympärille.

– Lisäsin pohjaan venttiilejä, jotka toimivat kuin pyörätuolina, joka tukee kalaa, hän selittää.

– Lisäsin painoja tuolin pohjalle ja styroksia auttamaan kalaa kellumaan. Poistin palasia hitaasti, kunnes saavutin juuri oikeanlaisen nosteen, jotta kala pystyi uimaan helposti ilman, että siitä tuntui kuin se raahaisi tuolia mukanaan. 

Derekin ystävä, 19-vuotias Taylor Dean, jakoi kuvan miehen keksinnöstä sosiaalisessa mediassa.

– Ihmiset eivät koskaan osaisi kuvitella näkevänsä kalaa pyörätuolissa, hän totesi.

Kuva on mennyt nopeasti viraaliksi.

– Sinä opetat ihmisille, että kaikki eläimet, vammoistaan huolimatta, ansaitsevat rakkautta ja tukea, eräs tarinan koskettama kommentoi Derekin tekoa.

Lähde: Buzzfeed


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!