Hyppää pääsisältöön

Tyttö koulutti lehmän hyppäämään kuin hevonen!

Hannah Simpsonilla ei ollut varaa hevoseen. Niinpä hän päätti kouluttaa lehmästä itselleen ratsun.

Kaikki sai alkunsa Hannahin 11-vuotispäivänä, jolloin hänen vanhempansa sanoivat, ettei heillä ollut varaa hankkia hevosta. Veli yllytti Hannahin hyppäämään Lilac-lehmän selkään. Nyt 18-vuotias uusiseelantilainen on ratsastanut lypsylehmällään vuosia. 

– Se oli vasta puolivuotias, ja olin itsekin vielä kääpiö, Hannah kertoo:

– Ennen sitä oli ratsastanut vain kahdesti ponilla.

Nyt Hannah kuvailee lehmää "parhaaksi ystäväkseen". Hän myöntää, ettei lehmän voi odottaa käyttäytyvän täysin hevosen tavoin. Siitä huolimatta edes esteratsastus ei ole osoittautunut parille mahdottomaksi. Hannahin mukaan Lilac selviää jopa lähes puolentoista metrin esteistä:

– Nuorena Lilac tuli aina hyppien ulos navetasta, joten luulen, että hän pitää siitä. Aloitimme kävelemällä puupökkelöiden yli, ja kasvatimme esteitä siitä hiljalleen.

Mäistä ja juoksemisesta Lilac ei kuulemma juurikaan nauti, vaan sille mieleistä ratsastusta on rauhallinen kävely metsässä. Satula oli Lilacille liikaa, joten Hannah ratsastaa satulatta, ja myöntää lentäneensä selästä useampaankin otteeseen. Kaiken kaikkiaan Hannah sanoo Lilacin kuitenkin olevan uskollinen kumppani.

Pari ei ole osallistunut ratsastuskilpailuihin, mutta he ovat esiintyneet paikallisessa televisiossa. Huvittavaa kyllä, Hannah sai hevosen pari vuotta sitten, mutta hän pitää edelleen enemmän lehmällään ratsastamisesta.

– Lilac on erityinen, hän sanoo.

Lähde: Mirror


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!