Skip to main content
Saara Auvinen

Työtapaturmassa aivovamman saanut Saara Auvinen: Uuno-koira vahtii, että muistan syödä!

Entinen ratsastusvalmentaja Saara Auvinen on saanut labradorinnoutajasta taisteluparin paperisodassa vakuutusyhtiötä vastaan.

Ratsastusvalmentajana työskennelleen Saara Auvisen elämä muuttui radikaalisti elokuussa 2014, kun hän putosi ratsailta kouluttaessaan asiakkaansa hevosta. Eläin säikähti jotain, ja Saara lensi maahan kohtalokkain seurauksin. Ilman ratsastuskypärää hän olisi kuollut.

Kymmenet terveydenhoitoalan ammattilaiset ovat todenneet Saaran aivovamman ja monien muiden oireiden johtuvan työtapaturmasta sekä naisen olevan työkyvytön.

Yrittäjän täyskattavasta työtapaturmavakuutuksesta huolimatta hänen vakuutusyhtiönsä on kuitenkin toista mieltä.

– En käsitä, miten Lähi-Tapiolassa voidaan kumota kaikkien minua tutkineiden lääkäreiden ja muiden alan asiantuntijoiden lausunnot kerta toisensa jälkeen, Saara sanoo.

– Tässäkin lukee aivan selvästi, että tarvitsisin vaikeavammaisen kuntoutusta, mutta vakuutusyhtiö on asiasta aivan toista mieltä, entinen yrittäjä hämmästelee esitellen satojen sivujen lausuntomappeja.

Koira avustajaksi

Murheista ja vastoinkäymisistä huolimatta Saaran elämässä on tapahtunut viime aikoina myös hyviä asioita.

Nuoren naisen avuksi ja iloksi nimittäin muutti hiljattain avustajakoiraoppilas Uuno. Nyt puolivuotiaalle labradorinnoutajalle tullaan opettamaan monia taitoja, joista on hänen emännälleen suurta apua.

– En tunne nykyään nälkää enkä janoa, joten Uuno tulee jatkossa tarkkailemaan esimerkiksi verensokeriani, Saara kertoo innostuneena.

Saara Auvinen

 

Pitkä koulutus

Jatkuvien kipujen kanssa painiva entinen ratsastuksenopettaja saa Uunosta tukea myös päivittäisiin askareisiin.

– Avustajakoirien perustaitoihin kuuluu muun muassa pudonneiden tavaroiden nostaminen, joten uskon Uunosta olevan minulle todella paljon apua, hän vakuuttaa.

Tie viralliseksi avustajakoiraksi on pitkä, ja Uunon koulutus vasta alussa.

– Tavallisesti avustajakoirien opinnot kestävät pari vuotta. Sen jälkeen Uunon pitää vielä läpäistä vaativat kokeet.

Erikoisia käänteitä

Saaran aivovamma todettiin heti onnettomuuden jälkeen Helsingin yliopistollisen sairaalan aivovammapoliklinikalla. Tämän jälkeen asiassa on riittänyt erikoisia käänteitä.

– Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan hyväksynyt lausuntoja, sillä heidän mielestään kyseessä ei ollut yliopistosairaalatasoinen yksikkö, Saara hämmästelee.

Vakuutusyhtiö kehotti häntä hakeutumaan johonkin muuhun yliopistosairaalaan.

– Minulle sanottiin, että jos menen tutkimuksiin esimerkiksi Turun yliopistosairaalaan, ei tutkimustuloksia hyväksytä. Sen sijaan kerrottiin, että jos suostun menemään Tampereelle heidän itse osoittamansa neurologin vastaanotolle, he maksavat minulle takautuvasti ansionmenetyskorvausta.

Saara Auvinen

 

Puun ja kuoren välissä

Helsingissä lääkärit olivat kuitenkin sitä mieltä, että Saaran kunto oli liian heikko, jotta hän voisi matkustaa Tampereelle rankkoihin tutkimuksiin.

– HUS:sta soitettiin vakuutusyhtiölle ja kerrottiin kunnostani. He kirjasivat asian omiin papereihinsa kuitenkin niin, että kieltäydyin vakuutusyhtiön määräämistä tutkimuksista, hän kummastelee.

Saara koki, että hänet laitettiin puun ja kuoren väliin, joten lopulta hän matkasi Tampereelle.

– Minua tutki Tampereella moniammatillinen tiimi, johon kuului lukuisia henkilöitä kuten neurologi, neuropsykologi, fysioterapeutti ja kuntoutusohjaaja. Myös nämä lausunnot osoittavat minun olevan työkyvytön ja tarvitsevan vaikeavammaisen kuntoutusta.

– Vakuutusyhtiö on kuitenkin yhä toista mieltä, Saara sanoo ja kääntää sivua toisesta paksusta paperinivaskasta.

– Toivoisin voivani vielä joskus päästä takaisin työelämään, Saara haaveilee.


Teksti:
Alexandra Kral
Kuvat:
Timo Korhonen

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!