Hyppää pääsisältöön
T-rez oli Jurassic Park-elokuvan tähti.

Tutkimus: Tyrannosaurukset eivät kielisuudelleet!

Tyrannosaurus rex ei antanut rakkailleen kielisuudelmia, kuten ihmiset, todetaan uudessa tutkimuksessa. Tutkijoiden mukaan jurakautinen hirmulisko ei nimittäin kyennyt työntämään kieltään ulos.

University of Texas Jackson School of Geosciencen tutkijaryhmä vertaili dinosauruksien kieliluita niiden eläviin sukulaisiin. He havaitsivat, että samaan tapaan kuin alligaattoreilla, monen dinosauruksen lyhyet kielet olivat tiukasti kiinni suunpohjassa.  

Vaikka viime vuonna tutkijat julistivat, että T-Rex oli hellä rakastaja, kielisuudelmiin se ei siis kyennyt. Sen sijaan niiden uskotaan osoittaneen hellyyttä hieromalla kuonoja yhteen.

Leffat antavat väärän kuvan

Esimerkiksi elokuvissa Tyrannosaurus rex kuvataan usein suu auki ja pitkä kieli ulkona heiluen. Professori Julia Clarken mukaan popkulttuurin esittämä kuva on kuitenkin väärä.

– Ne on rekonstruktoitu väärin pitkän aikaa, vahvistaa Clarke:

– Valtaosalla dinosauruksista kieli oli todella lyhyt.

Poikkeuksen tähän tekevät jotkut kasvissyöjälajit. Esimerkiksi kolmisarvisen Triceratopsilla oli todennäköisesti pidempi ja liikkuvampi kieli, samoin kuin Ankylosauruksella. Myös lentoliskojen, kuten Archaeopteryxin, arvellaan omanneen enemmän lintujen kieltä muistuttavan kielen.

– Jos et voi kerran voi käyttää käsiä saaliin käsittelyyn, kielestä saattoi tulla paljon tärkeämpää ruoan käsittelyssä, järkeilee tohtori Zhiheng Li.

Tutkimustulokset julkaistiin PLOS ONE-lehdessä.

Lähde: Metro UK


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
all over press

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!