Oho

Turha yökkäillä: räkää kannattaakin syödä - voi korvata jopa antibiootit!

02.05.2017 21:00

Rään syömistä pidetään ällöttävänä ja etenkin seurassa sopimattomana käytöksenä. MIT:ssä tehty tutkimus kuitenkin puolustaa nenänkaivajia väittämällä, että rään syöminen on itse asiassa terveyden kannalta hyödyllinen tapa.

Tutkijoiden mukaan ihmisten kannattaisi syödä räkäklimppinsä ja myös kannustaa lapsiaan tekemään niin. Syy tähän on, että rään on todettu suojaavan tehokkaasti hampaita. Rään sisältämät musiinit muodostavat hampaille suojan reikääntymistä aiheuttavia bakteereja vastaan. 

Itse asiassa musiinit ovat niin tehokas suoja, että tutkijat pohtivat parhaillaan, miten niitä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi purukumeissa ja hammastahtoissa. MIT:n professorin, Katharina Ribbeckin mukaan niiden synteettinen versio saattaisi jopa tulevaisuudessa korvata antibiootit. On olemassa todisteita siitä, että musiinit auttavat ennaltaehkäisemään hengitysinfektioita, mahahaavan syntymistä ja jopa hiviä. 

"Toimii suolistossa kuin lääke"

Myös itävaltalainen keuhkospesialisti Friedrich Bischinger ylistää rään hyviä vaikutuksia.

– Immuunivasteessa nenä toimii suodattimena, joka kerää paljon bakteereja, ja kun tämä seos päätyy suolistoon, se toimii samalla tavoin kuin lääke.

Bischingerin mukaan räkää syövät ovatkin usein terveempiä ja onnellisempia, ja heidän kehonsa on paremmassa tasapainossa.

Lähde: Men's Health

Teksti:Seiskan toimitus
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!