Oho

Tiesitkö? Videoiden suoratoisto nielee hurjasti energiaa ja tuottaa isot määrät saastetta - lue mistä on kyse!

29.10.2019 14:08

Vuonna 2018 videoiden suoratoisto tuotti maailmanlaajuisesti yhtä paljon päästöjä, kuin koko Espanjan talousalue. Kokonaisuutta voi yrittää hahmottaa vaikkapa seuraavan, laskennallisen esimerkin avulla: Puoli tuntia suoratoistettua teräväpiirtovideoa tuottaa osapuilleen saman verran päästöjä, kuin kuusi ajokilometriä keskikulutuksellisella henkilöautolla. 

Kuluttajien tietoliikenteestä jo 34 prosenttia liittyy tavalla tai toisella videoiden suoratoistoon eli Netflixiin, Amazon Primeen, Huluun ja vastaaviin. Myös nettipornovideot vaativat paljon resurssia.

- Videotiedostot ovat erittäin suuria ja ne kasvavat jokaisen teräväpiirron uuden sukupolven myötä. Mitä enemmän dataa, sitä enemmän energiaa tarvitaan järjestelmän ylläpitämiseen, selittää Greenpeacen edustaja Gary Cook AFP:lle.

Suuri osa streaming-palvelujen käyttämästä energiasta kuluu datakeskuksissa. Keskukset aiheuttavat tällä hetkellä noin 0,3 prosenttia kaikista hiilidioksidipäästöistä. Asiantuntijat uskovat, että IT-alan energiajalanjälki tulee kasvamaan entisestään, vaikka tarkoista luvuista ei olla täysin yksimielisiä.

- Jotta energiankulutus pysyisi tasaisena seuraavien viiden tai kymmenen vuoden ajan, IT-laitteiden ja datakeskusten energiatehokkuutta on parannettava merkittävästi, tai meidän kulutushaluamme tulee hillitä, kommentoi Yhdysvaltain energiaministeriöön kuuluvan Center of Expertise for Data Centers-keskuksen Dale Sartor.

Tuhlausta

Suoratoiston kysyntä ja tarjonta kasvaa jatkuvasti. CISCO:n arvion mukaan videotoisto muodostaa jopa 80 prosenttia kaikesta internet-liikenteestä vuoteen 2022 mennessä. Samalla kun Netflix jatkaa maailmanlaajuista kasvuaan, Disney ja Apple ovat ilmoittaneet käynnistävänsä omat suoratoistopalvelunsa.

Lisäksi videoiden katselemiseen käytettävien laitteiden koko kasvaa. Kun vielä vuonna 1997 keskimääräisen näytön koko oli 22 tuumaa, vuoteen 2021 mennessä sen arvioidaan olevan jo 50 tuumaa. 4K-resoluutiolla varustetut näytöt vaativat noin 30 prosenttia enemmän energiaa kuin teräväpiirtonäytöt ja 8K-näytöt tekevät parhaillaan tuloaan ihmisten olohuoneisiin.

Kaikki tämä merkitsee "resurssien tuhlausta kaikilla tasoilla", harmittelee Laurent Lefevre Ranskan tietotekniikan ja automaation tutkimuslaitokselta. Lefevre kehottaa katsojia poistamaan automaattisen toiston käytöstä ja valitsemaan alhaisemman resoluution. 

Cook puolestaan toivoo, että kuluttajat äänestäisivät lompakoillaan.

- Kollektiivinen vastuu, kun ihmiset vaativat internet-jättiläisiä siirtymään nopeasti uusiutuvaan energiaan, on ollut toistaiseksi suurin ohjaaja.

Lähde: AFP

Teksti:Jenna Jylhä
Kuvat:Rex Features
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!